Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia (arvostelu)

 

Muumit täyttivät tänä vuonna pyöreitä, mikä on näkynyt ainakin täällä Muumimuseon kotikaupungissa mm. Muumi-teemaisena ratikkana, Valoviikkojen valtavina keskustorin rakennusten seinille heijastettuina valotaideteoksina sekä lukuisina muumiteemaisina tapahtumina. Onnea 80-vuotiaille! 

Muumeista olen kirjoittanut tänne joskus ennenkin (arvostelu Muumi-lautapelista sekä yleistä pohdintaa muumeista ja muumi-esineistä luettavissa täällä)

Mutta mikäpä olisikaan parempi vuosi pelata melko uusi muumiteemainen videopeli?

Snufkin: Melody of Moominvalley, suomeksi siis Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia julkaistiin alkuvuodesta 2024 ja se on saatavilla monelle alustalle. Itse pelasin pelin Xbox SeriesX:llä.

Muumilaakson Melodia on muutaman tunnin mittainen kompakti seikkailupeli. Nuuskamuikkunen saapuu keväällä Muumilaaksoon, jossa ihan kaikki ei olekaan kohdallaan. Puistonvartija on rakentanut puistoja ja sotkenut Muumilaakson luonnollisuutta ja   Muumipeikkokin on kateissa. Muumipeikon etsintä johtaa Nuuskamuikkusen seikkailulle ympäri Muumilaaksoa ja jopa Hattivattien saarelle asti. Välillä Muikkusen seuraksi liittyy hetkeksi myös muita hahmoja.

Lautapelit: Muuttuva labyrintti

 

 

Pelaajia 2-4

Ikäsuositus 7+

Kesto n. 20min+

Lautapelit: Lankulle!

 

LANKULLE!

 

Ikäsuositus 5+

Pelaajia 2-4

Peliaika 15min

 

Lankulle! on kutkuttava merirosvoteemainen lasten ja koko perheen riskinottopeli. Uskallatko nostaa vielä yhden kortin?

Lautapelit: Dobble

Dobble on helposti opittava ja kaikenikäisille sopiva peli, josta on olemassa useita eri teemaversioita.

Meille peli tuli tutuksi aikanaan eskarin kautta ja tyttären suuri toive oli saada peli myös omaan hyllyyn. Rakkaus peliä kohtaan näkyi siinä, että heti kun Dobble kuoriutui paketista, unohtuivat muut lahjat ja pappa piti välittömästi haastaa pelaamaan.

Lapsen kanssa lautapelejä: Piikkisiili

 Piikkisiili

 

Ikäsuositus: 3+

Pelaajia: 2-4 (periaatteessa voi hyvin olla enemmänkin)
Kesto: 15 min tai alle

Pitkästä aikaa lautapeliarvio! Tällä kertaa kestosuosikki mummulan hyllystä.

Piikkisiili on todella yksinkertainen, mutta hauska pienten lasten peli. Pelissä on söpö iso ja kestävä muovinen siilihahmo, jonka selässä on eri pituisia irrotettavia muovipiikkejä. Päällepäin katsottuna piikit näyttävät samanlaisilta. 

Pelaajat heittävät vuorotellen noppaa, joka määrittää voittaako kierroksen lyhin vai pisin piikki. Sitten jokainen pelaaja nappaa siilin selästä piikin, jonka jälkeen piikkien pituutta verrataan. Voittaja saa pitää piikin, muut laittavat omansa takaisin. Peliä voidaan pelata siihen saakka kun siili on tyhjä tai vaikkapa siihen saakka, että joku saa viisi piikkiä. Pelatessa tulevat samalla tutuksi käsitteet pitkä ja lyhyt sekä näiden vertailumuodot.

Meidän eskari-ikäinen jaksaa yhä innostua Piikkisiilistä. Hieman alle kolmevuotias tykkää lähinnä leikkiä siilillä ja asetella piikkejä, mutta varsinainen kilpailullinen pelaaminen ei ihan vielä jaksa innostaa.

Nopalle on oma säilytyskolo siilin alla, joten se ei helposti joudu hukkaan. Lapsia nauratti, kun noppa laitetaan pelin lopuksi talteen siilin peppuun. No, siltähän se vaikuttaa, kun säilytyskolo tosiaan on siinä pepun kohdalla.

Peli on valittu vuoden lastenpeliksi 2007, joten uutena tätä ei varmaankaan enää kaupoista löydä. Mutta jos vaikka kirpparilla tulee vastaan, niin vahva suositus!

Lapsen kanssa lautapelejä: Timanttiponit

Ikäsuositus 3+
Pelaajia: 2-4
Kesto: 10 min
Julkaisija: Haba

Timanttiponit on helppo ja selkeä noppapeli pienille lapsille. Se sopisi hyvin vaikka ihan ensimmäiseksi noppapeliksi, mutta on turvallisesti pelattavissa vasta siinä vaiheessa, kun lapsi ei enää laita pieniä esineitä suuhunsa, sillä peliin kuuluu keko pienen pieniä muovitimantteja.

Peli itsessään on pohjimmiltaan hyvin tavanomainen, mutta siitä tekee ihastuttavan ja persoonallisen sen teema: pilvien päällä kulkee yksisarvisia, jotka keräävät kauniita timantteja. Ainakin meidän 5-vuotiaseen tyttöön teema upposi kuin veitsi voihin. 

Pelivihkossa on lyhyt tarinakuvaus. Jokaisella ponilla on oma nimi (jotka lapsi tarkkaan opetteli jatkettuaan pelin jälkeen leikkimistä poninappuloilla). Timantit ovat kimaltavia pinkkejä muovimötiköitä (jotka piti myös saada heti mukaan leikkeihin, koska ovat kuulemma niin ihania). Pelilauta on nätti ja nopat sopivat teemaan myös.

Peli käynnissä. (Timanttien rasia ei tullut pelin mukana.)

Yksinkertaisessa pelissä heitetään noppaa ja laudalla edetään 1-3 askelta kerrallaan. Nopassa on myös muffinssi, jonka ilmestyessä nappulaa ei saa siirtää, vaan poni pysähtyy syömään. Monesti vuoron menetys aiheuttaa peleissä turhautumista, mutta tällä kertaa lähinnä hihitystä, kun "ponilla olikin taas nälkä, nams nams". Sateenkaari luo oikoreitin ja pinkin pilven kohdalla saa timantteja heittämällä toista noppaa. Pelin voittaa se, joka saa kerättyä eniten timantteja, ei siis välttämättä se, joka on ensimmäinen maalissa, vaikka ensimmäiselle onkin luvassa muutama bonustimantti. Kaikki perustuu noppaan ja tuuriin, joten taidolla ei tässä pelissä ole merkitystä. 

Pelilaudan kääntöpuolella on pisteenlaskualusta erityisesti niitä lapsia varten, jotka eivät vielä osaa kunnolla laskea. Timantit saa asettaa jonoon ja pisin jono voittaa. Laskemista tulee samalla harjoiteltua ihan huomaamatta. Vaikka meidän 5-vuotias laskeekin jo sataan, hänkin halusi silti asetella timantit loppulaskennassa alustalle, koska se oli kivaa.

Pikkuvelikin innostui tekemään timanttijonoa.

Kuten pelikotelossakin sanotaan, peli sopii parhaiten pienille poneista pitäville. Jos taikaponit eivät ole lasta innosta, kannattaa ehkä hankkia jonkin toisen teeman mukainen peli.

5-vuotiaan toivepäivä

 

Syödään aamupalaksi hodaria ketsupilla.
Samalla saa katsoa lastenohjelmia.

Ei harjata hiuksia ollenkaan.

Leivotaan toukokuussa joulupipareita
(Se on niin tosi tosi kivaa!)
Sokerimassan avulla syntyy taikaponi.

Värityskuvat valitaan ja tulostetaan itse.
Äiti lukee ääneen, kun väritän.

Tehdään pyöräretki kirjastoon.
Evääksi otetaan joulupipareita.
Matkalla poiketaan rannalle leikkimään.
Pikkuveljen laivan verkkoon takertuu merenneito.

Veljen nukkuessa päiväunia
saadaan häiriöttä pelata lautapelejä.
Isi tulee töistä ja liittyy pelipöytään.

Illalla saa juosta pihalla naapurin lasten kanssa,
puhallella parvekkeelta saippuakuplia.

Arvostelu: Paw Patrol On a roll sekä Paw patrol: Mighty pups save adventure bay

Meillä Ryhmä Hau on kova juttu, kuten varmasti todella monessa muussakin perheessä, jossa on pieniä lapsia. Riku-pojan luotsaama pentujen pelastuspartio on pelastanut Jännälahden asukkaita jo ainakin kuuden tuotantokauden verran. Lukemattomien lelujen lisäksi tuoteperheeseen kuuluu myös videopelejä.

Aiemmin olimme lainanneet kirjastosta pelin Paw Patrol: On a roll! joka on ihan kiva, mutta jonka perusteella en kovin suuria odottanut jatko-osalta Paw Patrol: Mighty pups save Adventure bay. Täytyy myöntää, että sen suhteen yllätyinkin positiivisesti.  Molemmat pelit ovat hienosti uskollisia piirrossarjalle ja ne upposivat ainakin meillä hyvin kohderyhmäänsä. Pelitestaajana on lisäkseni toiminut 5-vuotias tyttäreni.

Wanhat fiilistelyssä: Viva Piñata

Oletko koskaan miettinyt, mistä nykyään Suomessakin yhä tavallisemmat syntymäpäiväjuhlien piñatat tulevat? (Siis nuo kepillä hakattavat paperieläimet, joiden sisustasta poksahtaa karkkia.)

Tietenkin kauniilta ja sadunhohtoiselta Piñata-saarelta! Saarella villit piñatat kirmaavat ja touhuavat monenlaista. Piñata-tarhaajien tehtävänä on kesyttää ja valmistella piñatat ilostuttamaan lapsia juhlissa ympäri maailman. Juhlan jälkeen piñatanpalaset palautuvat saarelle ja eheytyvät taas kokonaisiksi.

Ja mikä sattuma: juuri tuolta saarelta olen saanut haltuuni puutarhatontin. Matkani Piñata-tarhaajaksi voi alkaa!

Lapsen kanssa lautapelejä: Busytown - Eye find it! (Touhulapeli)

Pelaajia 2-4

Ikäsuositus 3+

Kesto 15min+

Richard Scarry's Busytown - Eye find it! tai ainakin meillä ihan vaan Touhula-peli on leikki-ikäisille suunnattu hauska yhteistyöpeli. Pelaajien tehtävänä on kiiruhtaa halki kaupungin ja matkata lautalla saarelle eväsretkelle ennen kuin possut syövät kaikki eväät.

Peliä pelataan lattialla. Lauta on 2 metriä pitkä, joten harvalle pöydälle edes mahtuisi pelaamaan. Pelaajat myös liikkuvat laudan ympärillä (ja joskus päälläkin). 

Pelaajat pyörittävät vuorotellen hyrrää. Numerolla saa liikuttaa omaa hahmoa eteenpäin. Jos nuoli osuu possuun, poistetaan piknikiltä yksi eväs ja saa pyörittää uudelleen. (Kannattaa sopia, ettei omalla vuorolla voi menettää eväitä kuin kerran. En muista onko se virallinen sääntö vai meidän oma, mutta tekee pelistä mukavamman.) Kun hyrrästä tulee Luru Lude, on yhteisen salapoliisitehtävän aika. 

Salapoliisitehtävässä käännetään esiin kortti. Pelaajilla on tiimalasillisen verran aikaa etsiä valtavalta pelilaudalta mahdollisimman monta kortin osoittamaa esinettä ja merkata ne "suurennuslaseilla". Alkuun etsiminen on vaikeaa, mutta helpottuu laudan tullessa tutummaksi. Meillä ei ainakaan olla vielä ehditty kyllästymisvaiheeseen, sen verran monta korttia pinossa on ja laudalla pituutta.

Olen huomannut, että varsinkin pienimmille lapsille tiimalasin aikaraja aiheuttaa joskus hieman stressiä ja hermostumista, varsinkin, jos mitään ei tunnu heti löytyvät. Minun on välillä pitänyt useaan kertaan selittää, että tämä ei ole kisa toisia vastaan, vaan yhteistyötä. Lopuksi kaikkien merkkaamat esineet lasketaan yhteen ja ihan jokainen saa liikkua niin monta askelta kuin esineitä löytyi.

Olen pelannut tätä oman lapsen kanssa kahdestaan kotona ja vuosien varrella ohjaajana useampien lasten kanssa pyhäkouluissa ja kerhoissa ja kyllä tämä on aika tykätty peli. Kiva, kun kaikki voittavat (tai häviävät) yhdessä. Etsintä on jännittävää ja laudalla olevat muutamat oikoreitit ovat kutkuttavia. (Joskus jopa niinkin kutkuttavia, että meinaa iskeä suuttumus, jos ei pääsekään oikoreitille...)

Pelatessa onkin saanut käsitellä lasten kanssa laskemisen ja etsimisen ohella harmistumista, toisten tukemista yhteistyössä sekä toisten odottelua. Ei riitä, että itse ehtii lautalle, sinne pitää saada kaikki pelaajat ennen kuin lautta voi lähteä liikkeelle kohti saarta. Eikä haittaa, jos jollain kerralla ei itse löydä yhtään esinettä, koska tehtävä on yhteinen.

 Peli on palkittu kymmen vuotta sitten vuoden lastenpelinä ja yhä edelleen se lapsia suuresti viihdyttää, jos pelin vaan jostain sattuu löytämään. Ainakaan pikasella googlettamisella en tätä uutena enää mistään löytänyt.

Lapsen kanssa lautapelejä: Ötökkäjahti

Ötökkäjahti

Pelaajia: 2-4

Kesto: 15 min +

Ikäsuositus: 5+

Julkaisija: Tactic

Ötökkäjahtiin kuuluu isoja ja pieniä ötökkälaattoja, pelimerkkejä ja pari erikoisnoppaa. Pahvisten laattojen sarjakuvamaiset ötökät hymyilevät iloisesti. Muoviset läpikuultavat pelimerkit tuntuvat kestäviltä.

Ötökkäjahti sisältää ohjeet kolmeen peliin: 

Ötökkäjahti, Lätkäise ötökkää ja Viisi ötökkää jonossa. Kaksi ensimmäistä on nopeutta ja tarkkuutta vaativia reaktiopelejä ja viimeinen pääosin tuuriin perustuva noppapeli.

Ötökkäjahdissa käytetään pelimerkkejä ja isompia laattoja. Vuorollaan kukin heittää kahta noppaa. Toisessa on värejä ja toisessa ötököitä. Kuka vain ensinmäisenä ehtii, saa jättää oman pelimerkkinsä oikean värisellä pohjalla olevan oikean ötökän päälle. Pelin voittaa se, jolta ensimmäisenä loppuvat pelimerkit. 

Toista peliä ei olla kokeiltu. Siinä käännetään esiin pieniä ja suuria ötökkälaattoja. Ne jätetään näkyville ja heti kun joku kääntää laatan, jolle löytyy pari, pitää nopeasti läpätä kädellä pöydällä lojuvaa paria ja huutaa bang, jolloin saa parin itselleen. Luulisin, että tässä pelissä voi isommalla joukolla pelatessa saada helposti iskun sormille.

Kolmannessa ötökkäpelissä jokaisella on viisi eriväristä isoa laattaa. Nopalla yritetään heittää kaikki värit ja oikeat ötökät ja näin kerätä omien laattojen päälle pienet laatat ja pelimerkkejä bonukseksi. Jos heittää valkoisen, voi ottaa minkä tahansa laatan, vaikkapa sellaisen, joka kuuluisi oikeasti naapurille. Tämä onkin tilaisuus vaikeuttaa muiden peliä, mutta pääosin peli perustuu pelkkään tuuriin.

Ötökkäjahdin nimikkopeli käynnissä

Huomaan, että nopea reaktiopeli saa lapseni kiihtymään ja häviötilanteissa jopa hiiltymään aivan eri tavalla kuin rauhallisemmat pelit. On välillä vähän vaikea esittää huonompaa pelaajaa kuin on. Tässä pelissä näyttelijänlahjani pääsivät testiin, kun eihän tätä voi mitenkään tosissaan pelata viisivuotiasta vastaan. En itse oikein välitä reaktiopeleistä, enkä ole edes kovin hyvä niissä, jos aikuisten kesken pelataan. Ja jos tosissaan pelaan, niin helposti vähän kiihdyn itsekin. Enemmän olen rauhallisten pelien ystävä. Onhan näillekin kyllä omat kivat hetkensä (ks. esim. Jungle speed).

Aivan pienten lasten kanssa voi osista kehitellä rauhallisen pelin, jossa opetellaan värejä ja ötököitä. Joskus lapsen ollessa kolmevuotias tällä mummolassa pitkään touhuttiin (sieltä siis nyt lainassa). Aseteltiin kiekkoja riviin, etsittiin pareja ja kerrattiin värejä. Ja voisihan laatoilla pelata vaikka ihan perus muistipeliäkin, jossa käännetään omalla vuorolla esiin iso ja pieni kiekko.

Sellaisenaan Ötökkäjahti on ihan kelvollinen lapsen ensimmäinen reaktiopeli.

Lapsen kanssa lautapelejä: Yhtä juhlaa (Oppi & ilo)

Oman hyllyn peleistä odottavat monet yhä arviointia,  mutta koska viime päivinä on tullut pelattua lähinnä kirjastosta lainattuja lastenpelejä, niin heitetäänpä vaihteeksi sekaan arvio yhdestä sellaisesta. 

Summanmutikka
YHTÄ JUHLAA!
Kadonnutta  sankaria etsimässä

Pelaajia: 2-4

Ikäsuositus: 4-7v

Julkaisija: Oppi & ilo

Summanmutikan saarella on illalla luvassa mummon yllätyssynttärit. Ensin on vain selviydyttävä muutamasta pikku tehtävästä: lahjat, koristeet ja tarjoilut pitäisi noutaa ja itse asiassa mummokin on hukassa. Mahdetaanko juhlat saada pystyyn ennen iltaa?

Kevyen tarinan ympärille rakentuu hauska ja hieman jännittäväkin pienten lasten yhteistyöpeli. Pelaajien täytyy yhdessä löytää ja kerätä tarvittavat laatat pelilaudalta. Pelissä edetään noppaa heittämällä. Jännitystä tuo se, että nopasta ja laatoista saattaa milloin tahansa ilmestyä auringon kuva, jolloin pelin aurinkokelloa siirretään pykälän verran eteenpäin. Peli päättyy joko yhteiseen voittoon, kun kaikki tarvikkeet on löydetty ja juhlijat palanneet mummolaan tai yhteiseen häviöön, jos aurinkokello ehtii kääntyä yöhön asti. Yhtä juhlaa on täysin tuuripohjainen peli. Ainoastaan kulkusuunnan voi valita itse, kaikki muu on satunnaista. Kaikki elementit ovat yksittäisinä melko tuttuja muista peleistä, mutta kokonaisuus toimii hienosti ja visuaalinen toteutuskin on tyylikäs.

Jokaisella pelihahmolla on oma erikoiskykynsä, joka aktivoituu, kun nopasta heitetään salama. Kaksinpelissä vaikeusasteeseen vaikuttaa huomattavasti, mitkä hahmot peliin valitsee. On hyvin erilainen kyky pystyä nostamaan laudalta mikä tahansa laatta verrattuna siihen, että voi liikkua viisi askelta valitsemaansa suuntaan.
Peliin tuovat vaihtelua muutamat erilaiset tavoitekortit. Joka kierroksella ei siis tarvitse löytää kaikkia samoja kuvioita.

Pelissä on kaksi noppaa. Kun kaikki tarvikkeet on kerätty, vaihdetaan kotiinpaluuta varten nopeampaan noppaan, joka ei enää aktivoi erikoiskykyjä, mutta aurinko siitä saattaa yhä ilmestyä.

Aurinko pyörähtää pikkuhiljaa kohti iltaa. Alla rivissä kerättävät tavoitteet. Valittu tavoitekortti työnnetään pelilaudan sisään ja laudalta kerättävät laatat sopivat koloihin. Mummo on vaikein löytää, koska kaikkia muita laattoja on laudalla useita. Mummo taitaakin olla tämän pelin suora vastine Afrikan tähdelle. (Yleensä kaikista peleistä, joissa käännetään laattoja, tulee väistämättä mieleen Afrikan tähti.)

Pelin kyljessä on hyödyllisen oloinen taulukko, josta näkee yhdellä silmäyksellä kasvatukselliset tavoitteet ja ikäsuosituksen. Tällainen varmasti helpottaa vanhempaa, joka on valitsemassa sopivaa peliä tai tehtäväkirjaa.

Summanmutikka on ilmeisesti jokin Oppi & ilo -sarjan teemallinen saari, jonka sankarit seikkailevat muissakin sarjan tuotteissa. Peliä voi kuitenkin aivan hyvin pelata tietämättä mitään muuta hahmoista tai tarinasta, eivät ne meillekään tuttuja ole.
Viisivuotias tykkäsi pelissä erityisesti kissa-hahmosta, joka pystyy superkyvyllään hyppäämään eri puolille pelilautaa. Tämä peli on meillä nyt lainassa toistamiseen. Kesällä tätä jonkin verran pelailtiin ja nyt lapsi halusi lainata sen uudelleen. Ilmeisesti oli jäänyt mieleen kivana pelinä.

Tammikuun treenit: Kinect esiin!

Vuosi vaihtui flunssassa sohvalla maaten. Ilotulituksetkin ihailtiin Youtubesta, mikä toisaalta kruunasi etäyhteyksien ja ruutujen vuoden 2020. Kun flunssat selätettiin, niin on päästy nauttimaan myös lumesta ja pakkasesta, mutta tottakai sisällä tulee yhä kökötettyä paljon, kun menot ovat minimissään.

Välillä tuskailen meidän ruutuajan määrää. Sitten yhtäkkiä katsoinkin meidän olkkaria vähän eri silmällä ja tajusin: koska siirsimme sohvan eri kohtaan, syntyi iso avonainen tila. "Tässähän mahtuisi jopa tekemään jotain muutakin kuin kuivattamaan pyykkiä". Lamppu syttyi: Ruutuaikahan voi tarkoittaa istumisen sijaan myös liikkumista. Nyt voisi pitkästä aikaa kaivaa Kinectin esiin! (Kinect on siis Xbox360-konsoliin kytkettävä monilinssinen kamera.) Tuumasta toimeen, tosin Jimi sai ensin viritellä pelikuntoon vanhan 360-konsolin, sekin kun oli varastoituna.

Lautapelit: UNO

Ikäsuositus: 7+

Pelaajia: 2 tai enemmän

UNO on perhekorttipelien klassikko, tarvitseeko se edes esittelyä? Pelaajat lätkivät vuorotellen yhteiseen pinoon sopivia kortteja ja tekevät tosilleen kiusaa erikoiskorteilla. Kun käteen jää vain yksi kortti, pitää huutaa "Uno!" Ensimmäinen korteistaan eroon päässyt voittaa.

Lapsena tykkäsin Unosta tosi paljon, ainakin jos kasaan sai kunnon peliporukan. Sittemmin olen päässyt pelaamaan myös kiinnostavampia korttipelejä, mutta kyllä tarvittaessa Unoankin pelaan. Viimeksi muistelisin pelanneeni Unoa porukalla noin vuosi sitten meidän lähiön nuorisotalolla, jossa olin mukana vapaaehtoisohjaajana. 

Helppo peli päästä mukaan, mutta eri pelaajayhteisöjen omat sääntöversiot saattavat aiheuttaa närää ja hämmennystä.

UNOsta on tehty myös konsoliversio. Joskus vuosia sitten olen sellaista Xbox 360:lla pelannut, mutta kokemus ei ollut oikein säväyttävä.

Silloin harvoin, kun olen Tampereen keskustassa liikkeellä ilman lastenvaunuja sopivaan aikaan, piipahdan Puolenkuun peleissä fiilistelemässä. Pelikaupat alkavat olla aika harvinaista herkkua, kun myynti siirtyy verkkoon, joten ihan periaatteestakin haluan välillä kivijalkamyymälään astua. Eräällä kerralla mukaan tarttui heräteostona Uno-pakka. "Jos kerran Uno pitää hyllystä löytyä, niin olkoon sitten edes joku kiva versio", tuumin ja päädyin supersankarityttöihin. Ainakin oma tyttäreni näistä korteista innostuikin.

Vielä ei ihan täydellisillä säännöillä olla kotona Unoa pelailtu, mutta uskon, että nämä supersankaritkin tulevaisuudessa pääsevät ihan tositoimiin.

Tavallisten sääntöjen lisäksi mukana on yksi bonussääntö: toista pelaajaa voi suojella yhdeltä hyökkäykseltä pelaamalla tämän eteen erityisen suojakortin. Reiluja nämä supersankarit.

Lautapelit: Muumipeli ja Muumi-muistoja

Tämän päivän Muumipeli innosti minut kirjoittamaan vähän laajemminkin. Ensin tutustutaan vähän Muumipeliin ja sen jälkeen on luvassa muita muumeihin liittyviä muistoja elämäni varrelta.

Muumipeli

Pelaajia: 2-6

Ikäsuositus: 4+ (lukutaitoisen seurassa)

Nykyään markkinoilta löytyy ties kuinka monta erilaista muumiteemaista peliä. Tämän aidon ja oikean Muumipelin ovat kuitenkin suunnitelleet alun perin itse Tove ja Lars Jansson 1950-luvulla. Pelin säännöt on kirjoitettu hauskasti kertomuksen muotoon.

Lapsen kanssa lautapelejä: Castle logix

Smart gamesin lasten pulmaklassikko Castle Logix saapui meille käytettynä sukulaislapsilta, kuten melko moni muukin lastenpeli.

Castle logix on tehty yhdelle, mutta pulmailu onnistuu toki myös yhdessä kaverin/vanhemman kanssa.

Peli koostuu neljästä puisesta linnapalikasta, kolmesta tornista sekä vihkosta, jossa on kymmenittäin eri tasoisia pulmia ratkaisuineen. Helpoimmat on suunnattu kolmevuotiaille ja iän ja taitojen karttuessa voi siirtyä hankalampiin tehtäviin. Viimeinen taso on aikuisellekin ihan kivaa pulmailua. Tällä on hyvä aloittaa pulmapeleihin tutustuminen. Alkuun ainakin meillä tarvittiin paljon vanhemman vinkkejä, muuten iski nopeasti turhautuminen. Sitten kun jutun jujun tajuaa, niin homma alkaa helpottua. On myös tärkeää, että tehtävät ratkaisee kirjan järjestyksessä, ettei mitään oleellista vaihetta jää oppimatta.

Viimeisellä tasolla saa jo itsekin hetken miettiä

Aloittelijahaasteet 3-vuotiaille. Vasemmalla sivulla aina edellisen pulman ratkaisu.

Mukavan isoja ja kulmistaan pyöristettyjä palikoita pientenkin on helppo käsitellä.

Lapsen kanssa lautapelejä: Kanin loikka

Ikäsuositus: 4-8v
Pelaajia: 2-4
Julkaisija: Ravensburger

Kanin loikka on melko perinteisen kaavan noppapeli sillä poikkeuksella, ettei siinä ole noppaa. Nopan sijasta nostetaan pakasta kortteja, joista näkee, miten paljon saa liikkua. Pelin voittaa se, jonka kani pääsee ensimmäisenä jättiporkkanan luo.

Pakassa on neljänlaisia kortteja

Jännitystä tuo muuttuva pelilauta: kun joku nostaa porkkanakortin, on aika kääntää jättiporkkanaa, jolloin pelilaudalla oleva aukko vaihtaa paikkaa. Jos ympyrässä sattuu tuolloin olemaan kani, se putoaa kuoppaan ja kokonaan pois pelistä.

Tukeva muovinen kolmiulotteinen pelilauta ja nappulat

Jokaisella pelaajalla on neljä nappulaa. Ainakin meidän kaksinpeleissämme pelaamme usein käytännössä vain yhdellä nappulalla. Toinen nostetaan pelilaudalle varanappulaksi siinä tapauksessa, että oma kani on vaarassa joutua epävarmaan ympyrään tai suoraan kuoppaan. 

Useampi pelaaja toisi tähän varmasti lisää jännitystä ja hieman kaaoksen tuntua. Silloin joutuisi useammin valitsemaan epävarman ruudun, joka saattaa muuttua kuopaksi. Lisäksi toisten pelaajien kanien yli saa hyppiä eikä sitä lasketa askelten määrään, joten yhdellä loikalla voisi periaatteessa päästä hyppäämään vaikka viisikin ruutua eteenpäin. 5-vuotias lapseni tykkää kyllä pelata tätä ihan kahdestaankin. (Taapero sen sijaan on ollut hyvin kiinnostunut pelistä leluna. Hän asettelee keskittyneesti kaneja ympyröihin.)

Peli on palkittu vuoden lastenpelinä vuonna 2001, joten sille on jo kertynyt vähän ikääkin, mutta se pysyy suosittuna vuodesta toiseen. Mukava, todella yksinkertainen ja vähän jännittäväkin peli pienille. Lisäksi tulee hyvää harjoitusta pettymysten käsittelyyn, kaikki kun eivät voi joka kerta voittaa.

Lapsen kanssa lautapelejä: Myyrä (HABA)

Minun ensimmäinen pelini: Myyrä

Lapseni asetteli pelin jälkeen nappulat
näin ja pyysi ottamaan kuvan.

Ikäsuositus 2+

Pelaajia: 1-3

Myyrä on taaperoille suunnattu yhteistyöpeli, jossa tutustutaan puutarhan hoitoon ja jonka painotus on vahvasti leikissä ja yhteisessä tekemisessä. Samalla opitaan myös lautapelien yleisiä käytäntöjä kuten oman vuoron odotusta ja nopanheittoa.

Nopalla heitetään värejä eikä numeroita. Kaikki siirtävät vuorollaan yhtä ja samaa nappulaa, Pekka Puutarhuria. Siirtyä saa aina seuraavaan nopan osoittamaan väriruutuun. Jos Pekka Puutarhuri päätyy tyhjään ruutuun, on aika hoitaa puutarhaa asettamalla puutarhalaatta. Jos hän osuu myyräruutuun, käy Maija Myyrä kurkkaamassa puutarhassa ja myyrän keko kasvaa yhdellä laatalla. Peli päättyy voittoon, jos kaikki puutarhan sato on saatu täyteen kukoistukseensa tai häviöön, jos kaikki myyrälaatat ja Maija Myyrä päätyvät laudalle ennen kuin sato on valmis.

Pelin osat ovat kestävää paksua pahvia sekä puuta. Osaa nappuloista ei varsinaisesti tarvita peliin lainkaan, mutta ne olivat ainakin meillä hyvin ahkerassa  ja oleellisessa käytössä: kaksi-kolmevuotiaana lapsen oli tärkeä saada kastella kasvimaa pienellä kastelukannulla tai kipata lannoitetta kottikärryllä aina ennen kuin nosti siihen seuraavan pelilaatan. Ja minä sain moitteita, jos en omalla vuorollani toiminut samoin.

Myyrä sopii hyvin vanhemman ja taaperon yhteisiin pelihetkiin ja vähän isommat lapset pelaavat sitä sujuvasti keskenään. Isommille on nahdollista lisätä peliin myös kilpailullinen elementti, mutta mielestäni se on vähän turha. Tämä on kiva peli juuri siksi, että tavallisessa versiossa kaikki voittavat tai häviävät yhdessä. 

Tämän tyyppisiä yhteistyöpelejä on toki muitakin erilaisilla teemoilla kuorrutettuna. Valitsimme aikanaan lautapeliliikkeestä tämän, koska se yksinkertaisesti näytti tosi kivalta. Lisäksi ajattelin, että pelin avulla pystyy mukavasti oppimaan puutarhasta ja kasvien kasvamisesta ennen kuin päästään sitten kesällä ihan oikeaan mummulan puutarhaan.

Pekka osui myyräruutuun, on siis aika asettaa
keskelle seuraava myyränkolon laatta.

Puiset nappulat tuntuvat mukavilta kädessä

 

Myyrä kuuluu HABAn "Minun ensimmäinen pelini" -sarjaan

Lautapelit: Lapseni söi Afrikan tähden

Afrikan tähti, tuo suomipelien ikiklassikko, jossa seikkaillaan halki Afrikan etsimässä jalokiviä. Rahalla saa ja lentokoneella pääsee, mutta rosvo voi hetkessä kääntää tilanteen. Voittoon vaaditaan rutkasti hyvää tuuria, taidolla ei tässä pelissä juurikaan ole merkitystä.  Afrikan tähti kuuluu omaan lapsuuteeni ja muutama kerta ollaan sitä jo vanhemman lapsemme kanssa pelattu.

Äidiltä opittuun tyyliin olen päällystänyt paperiset pelirahat kontaktimuovilla ja nyt ne ovatkin mukavat ja kestävät käytössä. Pelilauta ja pyöreät laatat ovat alkuperäisessä pahvikuosissaan ja välillä olen miettinyt, pitäisikö nekin jotenkin suojata ennen kuin on liian myöhäistä. No, enpä suojannut.

Viimeisin pelisessiomme päättyi nimittäin hieman ikävästi: taapero heräsi päiväuniltaan, tepsutteli keittiöön tutkimaan peliämme ja kenenkään huomaamatta onnistui nappaamaan pöydältä Afrikan tähden ja yhden tyhjän laatan suuhunsa. Laatoista tulikin hetkessä muodoton märkä mytty. Onneksi pelin mukana tulee aina kolme ylimääräistä tyhjää laattaa, joten ei kun vaan taiteilemaan uutta tähteä. Nyt entistä vakavammin harkitsen myös laattojen suojaamista jotenkin.

Oman kokemukseni mukaan juuri Afrikan tähti on muutenkin yleensä ensimmäinen laatta, joka pelistä täytyy korvata: innokas lapsi kun monesti pitää sitä kädessään löydettyään sen ja näin ollen nappula kuluu haaleammaksi kuin muut ja on heti tunnistettavissa. Meidän pelisääntöihin kuuluukin, että laatat pidetään pöydällä tai nostetaan heti kääntämisen jälkeen pelilaatikkoon. Olisi ehkä kannattanut nytkin noudattaa tätä jälkimmäistä tapaa.

Peliin on julkaistu myös lisäosa, mutta siitä kirjoitan enemmän toiste.

Kun muistipeli puhui

Rohkaisua yllättävällä tavalla

Muisto vuosien takaa: Olin hiljattain aloittanut työn seurakunnassa nuorisotyöntekijänä ja kokonaisuuteen kuului yhtenä isona palikkana myös lapsityönohjaus. Eräänä päivänä oli kotona töitä valmistellessa vähän huono fiilis. Kriiseilin, etten oikeasti osaa mitään eikä ole edes kunnollista koulutusta tähän lapsityöhommaan. Mietin, onko Jumala muka oikeasti kutsunut minut tähän työhön, kun varmasti parempiakin tekijöitä olisi ja ties mitä siinä ajattelinkaan. 

Sitten yhtäkkiä soi puhelin. Soittaja oli tuttu, itseäni vanhempi nainen meidän seurakunnasta. "Satutko olemaan kotona?" hän kysyi. Hän kuulemma piipahtaisi tuomaan yhden jutun. Hetken kuluttua hän saapui oven taakse kuvassa näkyvä muistipeli kädessään: "Ajattelin ostaa tämän sulle, kun löysin tarjouksesta ja tulit jotenkin mieleen. Ja tämä on siis ihan sulle, ei seurakunnalle." Minä sitten tuijotin sitä muistipeliä ja mietin: "Mikä muu esine voisi enemmän kuvastaa minua ja olemista lasten kanssa seurakunnassa kuin raamattuaiheinen lastenpeli?" Kiitin lahjasta ja rohkaisusta. Tuntui, että itse Jumala vastasi tämän naisen antaman lahjan kautta epävarmuuteeni: "Kyllä, minä näen sinut ja pidän sinusta huolta ja olen sinut kutsunut!"

Ollaan rohkeita rohkaisemaan toisiamme. Pienilläkin asioilla voi olla vastaanottajalle iso merkitys.

Salomo MEMO on ihan tavallinen muistipeli, mutta lisäksi mukana on vihko, jossa kerrotaan lyhyesti kuhunkin kuvaan liittyvä raamatunkertomus.

"Muistitietopelin kuva-aineisto on peräisin yli sata vuotta käytössä olleista koulujen opetustauluista", lukee pelin omassa kuvauksessa. Ihan hieno tapa tallettaa mennyttä historiaa peliin.