Minä ja shakki

 Shakki, tuo kenties lautapelien tunnetuin kuningas. Shakkia on pelattu jo satojen (vai tuhansien?) vuosien ajan, mutta omaan elämääni se ei varsinaisesti ole koskaan pelattavana pelinä kuulunut. Toki joskus lapsuudessa opettelin säännöt ja sitä tuli nuorena myös netissä pelailtua, koska netissä pelailu oli uutta ja viehättävää (Pasimaailma ja mitä näitä nyt oli). 

Sitten oli vuosien tauko ja ehdin jopa unohtaa säännöt, kunnes tänä vuonna yksi shakista suuresti innostunut poika opetti ne minulle pyhäkoulussa uudelleen ja häntä vastaan olen muutaman matsin otellut (hävinnyt). Oman lapseni pyynnöstä hankittiin shakki hiljattain kotiinkin. 

Käväistiin äskettäin perheen kanssa Launeen perhepuistossa Lahdessa (tosi kiva leikkipustokohde!) ja siellä tuli vastaan pihashakki, jota yksi erä tyttäreni kanssa pelattiin. Tämä kävi jo urheilusta, koska nappulat olivat yllättävän painavia.

 

 En varsinaisesti koskaan ole pitänyt shakista mitenkään erityisesti pelinä ja olen aika huono miettimään siirtoja pitkälle eteenpäin, mutta visuaalisesti peli on näyttävä, koska pelinappulat ovat persoonallisia ja niistä on olemassa hienoja muunnelmia. Tykkään ihailla erilaisia nappuloita vaikkapa museoissa. Pelimuseossa oli jokin aika sitten näyttely, jossa pääsi näkemään erilaisia shakkinappuloita eri aikakausilta. Tampereella Hiekan taidemuseossa on nähtävillä varsin korea shakkilauta 1900-luvun taitteesta Aasiasta (kuva). Ikimuistoisimmin mieleen jäänyt shakkilauta on varmaankin Harry Potter ja Viisasten kivi -elokuvassa nähty jättimäinen velhoshakki, jossa nappulat liikkuvat itsekseen käskystä ja syödessään kirjaimellisesti hakkaavat toisensa palasiksi.

 Mukavia shakkihetkiä itse kullekin!

 

Lautapelit: Suomen aarre

Suomen aarre on virkistävä luontoteemainen muunnelma klassisesta Afrikan tähdestä. 

Jokainen Afrikan tähteä pelannut on Suomen aarteen kanssa heti kotonaan, koska pelin säännöt ovat käytännössä samat. 

Lautapelit: Battle sheep

Battle sheep

Pelaajia: 2-4

Ikäsuositus: 7+

Kesto: 15min

Battle sheep on koko perheen kevyt ja nopea strategiapeli, jossa jokainen yrittää levittää lampaansa pelilaudalle ja estää muita tekemästä samaa.

Lautapelit: Muuttuva labyrintti

 

 

Pelaajia 2-4

Ikäsuositus 7+

Kesto n. 20min+

Lautapelit: Lankulle!

 

LANKULLE!

 

Ikäsuositus 5+

Pelaajia 2-4

Peliaika 15min

 

Lankulle! on kutkuttava merirosvoteemainen lasten ja koko perheen riskinottopeli. Uskallatko nostaa vielä yhden kortin?

Lautapelit: Virus!

Virus on itse asiassa puhdas korttipeli ilman pelilautaa.

Virus! - tautisin korttipeli

Pelaajia 2-6

Ikäsuositus 8+

Kesto 20 min

Saimme pelin joululahjaksi ja se on ollut ehdottomasti alkuvuoden useimmin pelaamamme korttipeli, josta koko perhe tykkää, erityisesti perheen kuusivuotias. 

Lautapelit: Dobble

Dobble on helposti opittava ja kaikenikäisille sopiva peli, josta on olemassa useita eri teemaversioita.

Meille peli tuli tutuksi aikanaan eskarin kautta ja tyttären suuri toive oli saada peli myös omaan hyllyyn. Rakkaus peliä kohtaan näkyi siinä, että heti kun Dobble kuoriutui paketista, unohtuivat muut lahjat ja pappa piti välittömästi haastaa pelaamaan.

Lautapelit: Sushi go!

Aloitin arvion kirjoittamisen vuosi sitten, mutta kuvat jäivät ottamatta ja sitten unohdin tämän kokonaan. 
Nyt on siis aika korjata tilanne.

Sushi Go! (sekä Sushi Go Party!)

"Pakanpläräyskorttipeli, jonka teemana on sushi? Kuulostaa kivalta", muistan pohtineeni, kun ensimmäistä kertaa tutkin tyylikästä metallista pelikoteloa. Yritin aikanaan tutustuttaa opiskelutovereitani maistamaan sushia jo ennen kuin siitä tuli aivan valtavirtaa, joten teema innosti heti. Kuvitus on söpö, mutta en tosin tiedä uppoaako teema niin hyvin sellaiseen, joka ei tiedä, mitä on wasabi. Mutta on Sushi Go onneksi pelinäkin oikein kiva. Ei mikään maailmaa mullistava, mutta kiva.

Lautapelit: Brändi Dog

Olin pari päivää meidän kirkkokunnan nuoriso- ja lapsityöntekijöiden voimaantumispäivillä. Osallistujia oli tällä kertaa tusinan verran, mikä mahdollisti todella vapaamuotoisen ohjelman. Paljon vertaistukea, juttelua, rukousta, ulkoilua ja hyvää ruokaa. Ja loistavana bonuksena illat kuluivat saunomisen ja kortti- sekä lautapelien parissa aina yömyöhälle asti. Hyvä seura ja häiriötöntä aikaa pelata, mikä mahtava kombo!

Parin illan pelilista koostui omalta osaltani seuraavista: Ligretto, Sushi Go, Roll for it, Love Letter, Modern art sekä itselleni aivan uusi tuttavuus Brändi Dog. Peli on kotoisin Sveitsistä ja pelilautoja tekee vammaisia työllistävä järjestö Stiftung Brändi, mistä tulee nimen etuliite.

Ei yhtään Kimble, mutta melkein

Ensisilmäyksellä iskee ahdistus: olenko juuri lupautunut pelaamaan Kimbleä?!

Neljän pelaajan pelissä lauta tosiaan muistuttaa Kimblen (eli Ludon) pelilautaa, vaikka siinä onkin enemmän ruutuja. Pohjimmiltaan Dogissa on myös aivan sama idea: kuljettaa omat nappulat kotipesästä maaliin laudan ympäri. Itsehän siis inhoan Kimbleä ja sen yksitoikkoisuutta ja tuuripohjaisuutta, joten olin alkuun hieman epäileväinen pelin suhteen (enkä tainnut olla ainoa).

Mutta ei tämä ole Kimble. Ennemmin ehkä Kimble potenssiin kolme, jos sitä Kimbleä haluaa vertailukohtana käyttää. Pelilaudan ja nappuloiden lisäksi tarvitaan tavalliset pelikortit (2 pakkaa), joiden avulla liikutaan. Pelissä on toki tuurielementti siinä, mitä kortteja sattuu saamaan, mutta se mahdollistaa hienosti myös taktikointia.

Lapsen kanssa lautapelejä: Piikkisiili

 Piikkisiili

 

Ikäsuositus: 3+

Pelaajia: 2-4 (periaatteessa voi hyvin olla enemmänkin)
Kesto: 15 min tai alle

Pitkästä aikaa lautapeliarvio! Tällä kertaa kestosuosikki mummulan hyllystä.

Piikkisiili on todella yksinkertainen, mutta hauska pienten lasten peli. Pelissä on söpö iso ja kestävä muovinen siilihahmo, jonka selässä on eri pituisia irrotettavia muovipiikkejä. Päällepäin katsottuna piikit näyttävät samanlaisilta. 

Pelaajat heittävät vuorotellen noppaa, joka määrittää voittaako kierroksen lyhin vai pisin piikki. Sitten jokainen pelaaja nappaa siilin selästä piikin, jonka jälkeen piikkien pituutta verrataan. Voittaja saa pitää piikin, muut laittavat omansa takaisin. Peliä voidaan pelata siihen saakka kun siili on tyhjä tai vaikkapa siihen saakka, että joku saa viisi piikkiä. Pelatessa tulevat samalla tutuksi käsitteet pitkä ja lyhyt sekä näiden vertailumuodot.

Meidän eskari-ikäinen jaksaa yhä innostua Piikkisiilistä. Hieman alle kolmevuotias tykkää lähinnä leikkiä siilillä ja asetella piikkejä, mutta varsinainen kilpailullinen pelaaminen ei ihan vielä jaksa innostaa.

Nopalle on oma säilytyskolo siilin alla, joten se ei helposti joudu hukkaan. Lapsia nauratti, kun noppa laitetaan pelin lopuksi talteen siilin peppuun. No, siltähän se vaikuttaa, kun säilytyskolo tosiaan on siinä pepun kohdalla.

Peli on valittu vuoden lastenpeliksi 2007, joten uutena tätä ei varmaankaan enää kaupoista löydä. Mutta jos vaikka kirpparilla tulee vastaan, niin vahva suositus!

Lapsen kanssa lautapelejä: Timanttiponit

Ikäsuositus 3+
Pelaajia: 2-4
Kesto: 10 min
Julkaisija: Haba

Timanttiponit on helppo ja selkeä noppapeli pienille lapsille. Se sopisi hyvin vaikka ihan ensimmäiseksi noppapeliksi, mutta on turvallisesti pelattavissa vasta siinä vaiheessa, kun lapsi ei enää laita pieniä esineitä suuhunsa, sillä peliin kuuluu keko pienen pieniä muovitimantteja.

Peli itsessään on pohjimmiltaan hyvin tavanomainen, mutta siitä tekee ihastuttavan ja persoonallisen sen teema: pilvien päällä kulkee yksisarvisia, jotka keräävät kauniita timantteja. Ainakin meidän 5-vuotiaseen tyttöön teema upposi kuin veitsi voihin. 

Pelivihkossa on lyhyt tarinakuvaus. Jokaisella ponilla on oma nimi (jotka lapsi tarkkaan opetteli jatkettuaan pelin jälkeen leikkimistä poninappuloilla). Timantit ovat kimaltavia pinkkejä muovimötiköitä (jotka piti myös saada heti mukaan leikkeihin, koska ovat kuulemma niin ihania). Pelilauta on nätti ja nopat sopivat teemaan myös.

Peli käynnissä. (Timanttien rasia ei tullut pelin mukana.)

Yksinkertaisessa pelissä heitetään noppaa ja laudalla edetään 1-3 askelta kerrallaan. Nopassa on myös muffinssi, jonka ilmestyessä nappulaa ei saa siirtää, vaan poni pysähtyy syömään. Monesti vuoron menetys aiheuttaa peleissä turhautumista, mutta tällä kertaa lähinnä hihitystä, kun "ponilla olikin taas nälkä, nams nams". Sateenkaari luo oikoreitin ja pinkin pilven kohdalla saa timantteja heittämällä toista noppaa. Pelin voittaa se, joka saa kerättyä eniten timantteja, ei siis välttämättä se, joka on ensimmäinen maalissa, vaikka ensimmäiselle onkin luvassa muutama bonustimantti. Kaikki perustuu noppaan ja tuuriin, joten taidolla ei tässä pelissä ole merkitystä. 

Pelilaudan kääntöpuolella on pisteenlaskualusta erityisesti niitä lapsia varten, jotka eivät vielä osaa kunnolla laskea. Timantit saa asettaa jonoon ja pisin jono voittaa. Laskemista tulee samalla harjoiteltua ihan huomaamatta. Vaikka meidän 5-vuotias laskeekin jo sataan, hänkin halusi silti asetella timantit loppulaskennassa alustalle, koska se oli kivaa.

Pikkuvelikin innostui tekemään timanttijonoa.

Kuten pelikotelossakin sanotaan, peli sopii parhaiten pienille poneista pitäville. Jos taikaponit eivät ole lasta innosta, kannattaa ehkä hankkia jonkin toisen teeman mukainen peli.

5-vuotiaan toivepäivä

 

Syödään aamupalaksi hodaria ketsupilla.
Samalla saa katsoa lastenohjelmia.

Ei harjata hiuksia ollenkaan.

Leivotaan toukokuussa joulupipareita
(Se on niin tosi tosi kivaa!)
Sokerimassan avulla syntyy taikaponi.

Värityskuvat valitaan ja tulostetaan itse.
Äiti lukee ääneen, kun väritän.

Tehdään pyöräretki kirjastoon.
Evääksi otetaan joulupipareita.
Matkalla poiketaan rannalle leikkimään.
Pikkuveljen laivan verkkoon takertuu merenneito.

Veljen nukkuessa päiväunia
saadaan häiriöttä pelata lautapelejä.
Isi tulee töistä ja liittyy pelipöytään.

Illalla saa juosta pihalla naapurin lasten kanssa,
puhallella parvekkeelta saippuakuplia.

Pictionary air (arvostelu)

Pelaajia: 2 joukkuetta
Ikäsuositus: 8 +
Huom: Pelaaminen vaatii älylaitteen

Pictionary, (tai suomalaisittan Piirrä & Arvaa) on saanut uuden ulkokuoren ja hyödyntää nykytekniikan mahdollisuuksia kiinnostavalla tavalla. Nyt mennään kuulkaas sillä rajalla, että onko tämä tuote oikeasti luokiteltavissa lautapeliksi. Siinä kategoriassa Pictionary air on kuitenkin voittanut vuoden 2019 party-pelin tittelin, joten mikä minä olen sanomaan.
No, oli mikä oli, niin tutustutaanpa!

Ulkoinen olemus

Myyntipakkauksen sisältä paljastuu varsinainen pienempi pelikotelo, johon kynä ja kortit mahtuvat hyvin joten isolla pakkauksella ei tee mitään. (muistakaa kierrättää pahvit ja muovit erikseen). Pelissä on fyysiset pelikortit, mutta piirtokynä on oikeastaan peliohjain eikä peliä voi pelata ilman älylaitteelle asennettavaa sovellusta. Peli hyödyntää lisättyä todellisuutta. Kännykästä tai täppäriltä pelikuvan voi myös siirtää älytelevisioon, jos laitteiston kyky riittää.

Varsinainen pelikotelo

Piirtokynä sopii hyvin monenkokoisiin käsiin

Pelaaminen

Pelin säännöt ovat tutut: yksi pelaaja piirtää sanaa, jonka muu joukkue yrittää arvata.

Pelaamiseen tarvitaan kaksi joukkuetta ja yksi älylaite. Peliä varten ladataan sovellus, joka on selkeä ja helppokäyttöinen. Sovellus hoitaa ajanoton ja siihen kirjataan myös pisteet sitä mukaa, kun niitä kertyy. Oman tiimin värin voi valita ja tällä värillä sitten ruudulle piirtyy ruudun edessä ilmaan piirretyn kynän jälki.

Ruudun yläreunassa näkyy ajastin, jonka keston saa itse päättää asetuksista. Oikean arvauksen jälkeen saa klikata alareunan tähdestä joukkueelle pisteen, jolloin ruutu tyhjenee ja voi aloittaa uuden kuvan. Ruudun voi tarvittaessa tyhjentää muutenkin. Piirtäjä saa itse valita, missä järjestyksessä piirtää kortin sanat.

Kuvankaappaus pelisovelluksesta.
Pelaajan rooliin on lavastettu lasten lelu.

Myyntipakkauksen takakannessa
fiilistellään pelin ihanuutta.

Piirtäjän täytyy tehdä melko suuria liikkeitä, jotta homma toimisi. Piirtäjä ei sääntöjen mukaan saa nähdä piirtojälkeään, vaikka se näytettäisiin isolta ruudulta. Kynän kärki hohtaa punaisena taukotilassa. Piirtämisen ajaksi painetaan nappi pohjaan, jolloin kärki muuttuu vihreäksi ja liikkeet tallentuvat viivoina näytölle. Piirtäminen on ainakin aluksi todellisuudessa paljon enemmän sekavaa koheltamista kuin mallivideoiden söpöt ja selkeät sateenvarjokuvat. Puhelinta/tablettia pitää luonnollisesti pitää paikallaan, jottei piirtojälki tallennu minne sattuu.

Suuremmalla joukkueella kuvan tihrustaminen yhdeltä puhelimen ruudulta ei varmaankaan ole mikään sujuva kokemus. Kuvan siirtäminen telkkariin kaikkien nähtäväksi lisää myös pelin hauskuutta, kun molemmat joukkueet voivat ihailla taideteoksia. Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että tämä toiminto onnistuu. Sovellus ei itsessään anna tähän kovin tarkkoja teknisiä ohjeita, vaan ne on etsittävä muualta. Joissain älytelkkaireissa peli saattaa toimia suoraan, jos laite tukee näytön peilausta. Toiminto saattaa kuitenkin edellyttää yhteensopivaa suoratoistolaitetta. (iOS- laitteilla tarvitaan Apple TV, Android-laitteilla Chromecast / Roku)  Puhelimen saattaa myös voida liittää sopivalla HDMI-johdolla telkkariin. Meillä kotona suoratoisto (näytön peilaus) onnistui helposti melko uudella älytelkkarilla. Mummolan vähän vanhemmalla mallilla en saanut peilausta toimimaan.

Valitettavasti vallitsevan koronatilanteen vuoksi ei ole nyt tullut järjestettyä illanistujaisia, jossa tätä olisi tullut isommalla porukalla testattua eivätkä omat lapset ole vielä siinä iässä, että varsinaiseen kilpapelaamiseen voisi ryhtyä, joten ollaan lähinnä testailtu tätä hupipiirtelyyn. Ehkä joskus täydennän tekstiä, kun enemmän varsinaisia pelikokemuksia kertyy.

Kaikkiaan peli vaikuttaa hupaisalta ajanvietteeltä, jota voisin kuvitella pelaavani kotosalla kavereiden kanssa, jos ikinä saataisiin tarpeeksi iso porukka kasaan tai vaikka seurakunnassa varhaisnuorten (varkkien) kanssa, jos keksisin, miten tämän voisi liittää videotykkiin. Tähän mennessä on se fläppitaulukin riittänyt ihan hyvin. Viime aikoina on tullut pelattua Piirrä & Arvaa peliä etänä varkkien kanssa Zoomin kautta: yksi jakaa muille oman ruutunsa ja piirtää paintilla tms. piirtosovelluksella ja muut arvaavat. Hyvin toimii niinkin.

Lapsen kanssa lautapelejä: Busytown - Eye find it! (Touhulapeli)

Pelaajia 2-4

Ikäsuositus 3+

Kesto 15min+

Richard Scarry's Busytown - Eye find it! tai ainakin meillä ihan vaan Touhula-peli on leikki-ikäisille suunnattu hauska yhteistyöpeli. Pelaajien tehtävänä on kiiruhtaa halki kaupungin ja matkata lautalla saarelle eväsretkelle ennen kuin possut syövät kaikki eväät.

Peliä pelataan lattialla. Lauta on 2 metriä pitkä, joten harvalle pöydälle edes mahtuisi pelaamaan. Pelaajat myös liikkuvat laudan ympärillä (ja joskus päälläkin). 

Pelaajat pyörittävät vuorotellen hyrrää. Numerolla saa liikuttaa omaa hahmoa eteenpäin. Jos nuoli osuu possuun, poistetaan piknikiltä yksi eväs ja saa pyörittää uudelleen. (Kannattaa sopia, ettei omalla vuorolla voi menettää eväitä kuin kerran. En muista onko se virallinen sääntö vai meidän oma, mutta tekee pelistä mukavamman.) Kun hyrrästä tulee Luru Lude, on yhteisen salapoliisitehtävän aika. 

Salapoliisitehtävässä käännetään esiin kortti. Pelaajilla on tiimalasillisen verran aikaa etsiä valtavalta pelilaudalta mahdollisimman monta kortin osoittamaa esinettä ja merkata ne "suurennuslaseilla". Alkuun etsiminen on vaikeaa, mutta helpottuu laudan tullessa tutummaksi. Meillä ei ainakaan olla vielä ehditty kyllästymisvaiheeseen, sen verran monta korttia pinossa on ja laudalla pituutta.

Olen huomannut, että varsinkin pienimmille lapsille tiimalasin aikaraja aiheuttaa joskus hieman stressiä ja hermostumista, varsinkin, jos mitään ei tunnu heti löytyvät. Minun on välillä pitänyt useaan kertaan selittää, että tämä ei ole kisa toisia vastaan, vaan yhteistyötä. Lopuksi kaikkien merkkaamat esineet lasketaan yhteen ja ihan jokainen saa liikkua niin monta askelta kuin esineitä löytyi.

Olen pelannut tätä oman lapsen kanssa kahdestaan kotona ja vuosien varrella ohjaajana useampien lasten kanssa pyhäkouluissa ja kerhoissa ja kyllä tämä on aika tykätty peli. Kiva, kun kaikki voittavat (tai häviävät) yhdessä. Etsintä on jännittävää ja laudalla olevat muutamat oikoreitit ovat kutkuttavia. (Joskus jopa niinkin kutkuttavia, että meinaa iskeä suuttumus, jos ei pääsekään oikoreitille...)

Pelatessa onkin saanut käsitellä lasten kanssa laskemisen ja etsimisen ohella harmistumista, toisten tukemista yhteistyössä sekä toisten odottelua. Ei riitä, että itse ehtii lautalle, sinne pitää saada kaikki pelaajat ennen kuin lautta voi lähteä liikkeelle kohti saarta. Eikä haittaa, jos jollain kerralla ei itse löydä yhtään esinettä, koska tehtävä on yhteinen.

 Peli on palkittu kymmen vuotta sitten vuoden lastenpelinä ja yhä edelleen se lapsia suuresti viihdyttää, jos pelin vaan jostain sattuu löytämään. Ainakaan pikasella googlettamisella en tätä uutena enää mistään löytänyt.

Lapsen kanssa lautapelejä: Ötökkäjahti

Ötökkäjahti

Pelaajia: 2-4

Kesto: 15 min +

Ikäsuositus: 5+

Julkaisija: Tactic

Ötökkäjahtiin kuuluu isoja ja pieniä ötökkälaattoja, pelimerkkejä ja pari erikoisnoppaa. Pahvisten laattojen sarjakuvamaiset ötökät hymyilevät iloisesti. Muoviset läpikuultavat pelimerkit tuntuvat kestäviltä.

Ötökkäjahti sisältää ohjeet kolmeen peliin: 

Ötökkäjahti, Lätkäise ötökkää ja Viisi ötökkää jonossa. Kaksi ensimmäistä on nopeutta ja tarkkuutta vaativia reaktiopelejä ja viimeinen pääosin tuuriin perustuva noppapeli.

Ötökkäjahdissa käytetään pelimerkkejä ja isompia laattoja. Vuorollaan kukin heittää kahta noppaa. Toisessa on värejä ja toisessa ötököitä. Kuka vain ensinmäisenä ehtii, saa jättää oman pelimerkkinsä oikean värisellä pohjalla olevan oikean ötökän päälle. Pelin voittaa se, jolta ensimmäisenä loppuvat pelimerkit. 

Toista peliä ei olla kokeiltu. Siinä käännetään esiin pieniä ja suuria ötökkälaattoja. Ne jätetään näkyville ja heti kun joku kääntää laatan, jolle löytyy pari, pitää nopeasti läpätä kädellä pöydällä lojuvaa paria ja huutaa bang, jolloin saa parin itselleen. Luulisin, että tässä pelissä voi isommalla joukolla pelatessa saada helposti iskun sormille.

Kolmannessa ötökkäpelissä jokaisella on viisi eriväristä isoa laattaa. Nopalla yritetään heittää kaikki värit ja oikeat ötökät ja näin kerätä omien laattojen päälle pienet laatat ja pelimerkkejä bonukseksi. Jos heittää valkoisen, voi ottaa minkä tahansa laatan, vaikkapa sellaisen, joka kuuluisi oikeasti naapurille. Tämä onkin tilaisuus vaikeuttaa muiden peliä, mutta pääosin peli perustuu pelkkään tuuriin.

Ötökkäjahdin nimikkopeli käynnissä

Huomaan, että nopea reaktiopeli saa lapseni kiihtymään ja häviötilanteissa jopa hiiltymään aivan eri tavalla kuin rauhallisemmat pelit. On välillä vähän vaikea esittää huonompaa pelaajaa kuin on. Tässä pelissä näyttelijänlahjani pääsivät testiin, kun eihän tätä voi mitenkään tosissaan pelata viisivuotiasta vastaan. En itse oikein välitä reaktiopeleistä, enkä ole edes kovin hyvä niissä, jos aikuisten kesken pelataan. Ja jos tosissaan pelaan, niin helposti vähän kiihdyn itsekin. Enemmän olen rauhallisten pelien ystävä. Onhan näillekin kyllä omat kivat hetkensä (ks. esim. Jungle speed).

Aivan pienten lasten kanssa voi osista kehitellä rauhallisen pelin, jossa opetellaan värejä ja ötököitä. Joskus lapsen ollessa kolmevuotias tällä mummolassa pitkään touhuttiin (sieltä siis nyt lainassa). Aseteltiin kiekkoja riviin, etsittiin pareja ja kerrattiin värejä. Ja voisihan laatoilla pelata vaikka ihan perus muistipeliäkin, jossa käännetään omalla vuorolla esiin iso ja pieni kiekko.

Sellaisenaan Ötökkäjahti on ihan kelvollinen lapsen ensimmäinen reaktiopeli.

Lapsen kanssa lautapelejä: Yhtä juhlaa (Oppi & ilo)

Oman hyllyn peleistä odottavat monet yhä arviointia,  mutta koska viime päivinä on tullut pelattua lähinnä kirjastosta lainattuja lastenpelejä, niin heitetäänpä vaihteeksi sekaan arvio yhdestä sellaisesta. 

Summanmutikka
YHTÄ JUHLAA!
Kadonnutta  sankaria etsimässä

Pelaajia: 2-4

Ikäsuositus: 4-7v

Julkaisija: Oppi & ilo

Summanmutikan saarella on illalla luvassa mummon yllätyssynttärit. Ensin on vain selviydyttävä muutamasta pikku tehtävästä: lahjat, koristeet ja tarjoilut pitäisi noutaa ja itse asiassa mummokin on hukassa. Mahdetaanko juhlat saada pystyyn ennen iltaa?

Kevyen tarinan ympärille rakentuu hauska ja hieman jännittäväkin pienten lasten yhteistyöpeli. Pelaajien täytyy yhdessä löytää ja kerätä tarvittavat laatat pelilaudalta. Pelissä edetään noppaa heittämällä. Jännitystä tuo se, että nopasta ja laatoista saattaa milloin tahansa ilmestyä auringon kuva, jolloin pelin aurinkokelloa siirretään pykälän verran eteenpäin. Peli päättyy joko yhteiseen voittoon, kun kaikki tarvikkeet on löydetty ja juhlijat palanneet mummolaan tai yhteiseen häviöön, jos aurinkokello ehtii kääntyä yöhön asti. Yhtä juhlaa on täysin tuuripohjainen peli. Ainoastaan kulkusuunnan voi valita itse, kaikki muu on satunnaista. Kaikki elementit ovat yksittäisinä melko tuttuja muista peleistä, mutta kokonaisuus toimii hienosti ja visuaalinen toteutuskin on tyylikäs.

Jokaisella pelihahmolla on oma erikoiskykynsä, joka aktivoituu, kun nopasta heitetään salama. Kaksinpelissä vaikeusasteeseen vaikuttaa huomattavasti, mitkä hahmot peliin valitsee. On hyvin erilainen kyky pystyä nostamaan laudalta mikä tahansa laatta verrattuna siihen, että voi liikkua viisi askelta valitsemaansa suuntaan.
Peliin tuovat vaihtelua muutamat erilaiset tavoitekortit. Joka kierroksella ei siis tarvitse löytää kaikkia samoja kuvioita.

Pelissä on kaksi noppaa. Kun kaikki tarvikkeet on kerätty, vaihdetaan kotiinpaluuta varten nopeampaan noppaan, joka ei enää aktivoi erikoiskykyjä, mutta aurinko siitä saattaa yhä ilmestyä.

Aurinko pyörähtää pikkuhiljaa kohti iltaa. Alla rivissä kerättävät tavoitteet. Valittu tavoitekortti työnnetään pelilaudan sisään ja laudalta kerättävät laatat sopivat koloihin. Mummo on vaikein löytää, koska kaikkia muita laattoja on laudalla useita. Mummo taitaakin olla tämän pelin suora vastine Afrikan tähdelle. (Yleensä kaikista peleistä, joissa käännetään laattoja, tulee väistämättä mieleen Afrikan tähti.)

Pelin kyljessä on hyödyllisen oloinen taulukko, josta näkee yhdellä silmäyksellä kasvatukselliset tavoitteet ja ikäsuosituksen. Tällainen varmasti helpottaa vanhempaa, joka on valitsemassa sopivaa peliä tai tehtäväkirjaa.

Summanmutikka on ilmeisesti jokin Oppi & ilo -sarjan teemallinen saari, jonka sankarit seikkailevat muissakin sarjan tuotteissa. Peliä voi kuitenkin aivan hyvin pelata tietämättä mitään muuta hahmoista tai tarinasta, eivät ne meillekään tuttuja ole.
Viisivuotias tykkäsi pelissä erityisesti kissa-hahmosta, joka pystyy superkyvyllään hyppäämään eri puolille pelilautaa. Tämä peli on meillä nyt lainassa toistamiseen. Kesällä tätä jonkin verran pelailtiin ja nyt lapsi halusi lainata sen uudelleen. Ilmeisesti oli jäänyt mieleen kivana pelinä.

Lautapelit: Metsän ekosysteemi

Pelaajia: 2-9
Peliaika: 15-25 min
Ikäsuositus: 4+

Suunnittelu: Easydesing Oy
Kuvat: Jakke Haapanen

Metsän ekosysteemi -tietopelissä on tavoitteena rakentaa mahdollisimman suuri yhtenäinen ekosysteemi. Mekaniikaltaan peli yhdistelee laattojen asettelua ja muistipelaamista. Opetuksellinen tavoite on hahmottaa ekosysteemin käsitettä ja rakentumista. Samalla opitaan suomalaisten puiden, eläinten ja muiden käsitteiden nimiä.

 Peli koostuu vahvoista pahvisista "muistipelikorteista" sekä paperisesta ohjeesta, jotka on pakattu läpinäkyvään muoviseen läpälliseen rasiaan. Korttien kuvat ovat kauniita realistisia piirroksia kuin luontokirjan sivuilta. Puiden nimet on kirjoitettu kortteihin suomeksi, ruotsiksi ja latinaksi, muiden korttien nimet suomeksi ja ruotsiksi.

Lautapelit: UNO

Ikäsuositus: 7+

Pelaajia: 2 tai enemmän

UNO on perhekorttipelien klassikko, tarvitseeko se edes esittelyä? Pelaajat lätkivät vuorotellen yhteiseen pinoon sopivia kortteja ja tekevät tosilleen kiusaa erikoiskorteilla. Kun käteen jää vain yksi kortti, pitää huutaa "Uno!" Ensimmäinen korteistaan eroon päässyt voittaa.

Lapsena tykkäsin Unosta tosi paljon, ainakin jos kasaan sai kunnon peliporukan. Sittemmin olen päässyt pelaamaan myös kiinnostavampia korttipelejä, mutta kyllä tarvittaessa Unoankin pelaan. Viimeksi muistelisin pelanneeni Unoa porukalla noin vuosi sitten meidän lähiön nuorisotalolla, jossa olin mukana vapaaehtoisohjaajana. 

Helppo peli päästä mukaan, mutta eri pelaajayhteisöjen omat sääntöversiot saattavat aiheuttaa närää ja hämmennystä.

UNOsta on tehty myös konsoliversio. Joskus vuosia sitten olen sellaista Xbox 360:lla pelannut, mutta kokemus ei ollut oikein säväyttävä.

Silloin harvoin, kun olen Tampereen keskustassa liikkeellä ilman lastenvaunuja sopivaan aikaan, piipahdan Puolenkuun peleissä fiilistelemässä. Pelikaupat alkavat olla aika harvinaista herkkua, kun myynti siirtyy verkkoon, joten ihan periaatteestakin haluan välillä kivijalkamyymälään astua. Eräällä kerralla mukaan tarttui heräteostona Uno-pakka. "Jos kerran Uno pitää hyllystä löytyä, niin olkoon sitten edes joku kiva versio", tuumin ja päädyin supersankarityttöihin. Ainakin oma tyttäreni näistä korteista innostuikin.

Vielä ei ihan täydellisillä säännöillä olla kotona Unoa pelailtu, mutta uskon, että nämä supersankaritkin tulevaisuudessa pääsevät ihan tositoimiin.

Tavallisten sääntöjen lisäksi mukana on yksi bonussääntö: toista pelaajaa voi suojella yhdeltä hyökkäykseltä pelaamalla tämän eteen erityisen suojakortin. Reiluja nämä supersankarit.

Jouluinen suklaayllätys (Monopoly Suklaa)

Meidän ikkunan takana kävi tällä viikolla ihan oikea punanuttuinen ja valkopartainen Joulupukki! Ajankohtaisesti hän oli tietysti sonnustautunut myös suu-nenäsuojaan.

Pukki tiputti mukavan peliaiheisen lahjapaketin. Sisällön tiedän jo nyt, koska jätin paketin hetkeksi pöydälle sulkeakseni ikkunan eikä meidän viisivuotias omien sanojensa mukaan mitenkään kestänyt odottaa enää hetkeäkään.

Peliohjaimen muotoisen tyynyn ja karkkien lisäksi paketista löytyi suklainen versio Monopolysta ja koin suorastaan velvollisuudekseni mitä pikimmin testata peliä, onhan tässä tämä lautapelihaaste parhaillaan menossa. ( Ei siis mitenkään sillä, että meidän kenenkään olisi tehnyt mieli suklaata...)

Lautapelit: Muumipeli ja Muumi-muistoja

Tämän päivän Muumipeli innosti minut kirjoittamaan vähän laajemminkin. Ensin tutustutaan vähän Muumipeliin ja sen jälkeen on luvassa muita muumeihin liittyviä muistoja elämäni varrelta.

Muumipeli

Pelaajia: 2-6

Ikäsuositus: 4+ (lukutaitoisen seurassa)

Nykyään markkinoilta löytyy ties kuinka monta erilaista muumiteemaista peliä. Tämän aidon ja oikean Muumipelin ovat kuitenkin suunnitelleet alun perin itse Tove ja Lars Jansson 1950-luvulla. Pelin säännöt on kirjoitettu hauskasti kertomuksen muotoon.