Laura pelaa: Kirjoittajasta

Tervetuloa Laura pelaa -blogin pariin!

Kirjoitettu alunperin maaliskuussa 2014, päivitetty viimeksi maaliskuussa 2023.
Tämä sivu oli alunperin nimeltään "Lempipelejäni", ja jätän listauksen tähän loppuun yhä, sillä mielestäni pelimakuni kertoo minusta paljon.

Olen päälle kolmekymppinen nainen, vaimo ja kahden lapsen äiti. Työaikani kuluu seurakunnassa mm. lasten, varhaisnuorten ja vapaaehtoistiimien kanssa. Olen opiskellut mm. käännöstiedettä sekä teologiaa. Peliharrastuksen olen aloittanut viime vuosituhannen puolella ala-asteikäisenä.

Pelaajahistoriikkini

Pelihistoriani alkaa lautapeleistä. Ensimmäisiä pelimuistojani ovat Kimble sekä Hugo-lautapeli. Kerran isä kantoi kotiin härvelin, jolla telkkariin yhdistettynä saattoi pelata Pongia, eli maailman yksinkertaisinta pingis-peliä. Laitteessa oli kaksi rullaa, joilla ohjattiin ruudulla näkyviä pikselitikkuja, siis mailoja. Muistan hämärästi myös telkkariin kytketyn näppäimistön näköisen laitteen, johon sai laitettua pelikasetin. Ainoa peli tässä masiinassa oli Atari Grand prix -autopeli, jota pelattiin mukana olevalla joystickillä.

Saimme tutuiltamme vanhan tietokoneen ja myöhemmin toisenkin. Mukana oli läjä heidän asentamiaan pelejä. Muistan windows 3.1:n hämärästi, mutta pääosin käynnistimme pelit DOSin kautta. Joitain pelejä latailtiin korpuille kavereiden koneiltakin. Tältä ajalta mieleen ovat erityisesti jääneet Commander Keen, Supaplex, Cosmo-sammakko, Wacky Wheels (shareware-versio), Theme Park sekä legendaarinen Heroes of might and magic II, jota tahkottiin vuosien ajan kavereiden kanssa tuntikausia (pääosin poikien, jostain syystä muut tytöt eivät innostuneet tästä strategiapelistä juurikaan). Väitän, että Heroes 2:lla oli minulle oleellinen merkitys englannin kielen oppimisessa.

Varsinainen ensimmäinen pelikonsolimme oli Playstation, jonka saimme sisarusteni kanssa joululahjaksi. Ensimmäiset pelimme olivat Rayman, Wayne Gretsky Hockey '98 sekä jokin ralliautopeli. Tuon konsolipolven (tai oikeastaan koko pelihistoriani) ainoa merkittävä autopeli on kuitenkin Crash Team Racing. Tanssimattoilu-urani alkoi Viidakkokirjan svengiseikkailusta. Ensimmäisiä merkkejä syvästä pelimaailmaan eläytymisestäni alkoi näkyä, kun lainasin kaverilta Spyro-pelin ja pelasin sitä yhden lauantaipäivän putkeen. Tai no päiväkirjamerkintöjeni mukaan noin 8 tuntia. Samojen merkintöjen mukaan pikkuveljeni kavereineen naureskeli tälle nörtteilylle jostain syystä kovasti. Minusta siinä ei ollut yhtään mitään kummallista - olinhan aiemminkin ahminut esimerkiksi monisatasivuisia romaaneja yhdeltä istumalta.

Alkuperäistä ja uudelleenlämmiteltyä

Pleikkarikakkosen hankinnan myötä pelaamisen määrä kasvoi suuresti. Minulle ei ollut alkuun peleistä niin valtavasti tietoa, joten pelailin vähän mitä sattui kaupasta (alelaarista) ihan mutu-tuntumalla tarttumaan mukaan tai kavereilta lainattua. Paljon pelattiin myös porukalla, joten multitab oli ehdoton hankinta. Tuolloinhan konsoliin ei ilman lisälaitetta saanut kuin kaksi ohjainta kiinni. Ps2 oli minulle erityisesti bilepelikonsoli sekä japanilaisroolipelien ihmemaailman avaaja.

Ensimmäinen lukemani arvostelun perusteella hankkimani peli oli Pelaa!-ilmaisjakelulehdessä hehkutettu 10/10 peli Shadow of the Colossus vuonna 2006. Eräänä kevättalven päivänä nappasin sen pelihyllystä täyteen hintaan, marssin kassalle, tyhjensin tilini (jonne jäi n. 2 euroa) ja rukoilin kesätyöpaikkaa (sain!). Sinänsä ironista, että en ole tähän päivään (v. 2017) mennessä päässyt peliä läpi. Mutta on se vaan hieno peli silti ja pahvikoteloversion keräilykorttikuvat koristivat pitkään ensimmäisen oman kotini (opiskelijasoluhuoneen) seiniä.

Avioliiton myötä konsoliperheemme laajentui Xboxin puolelle. (Nain varsinaisen Halo-miehen.) Xbox 360:n kaveriksi hankittiin hyllyyn vielä Playstation 3 muutamien yksinoikeuspelien takia, mutta seuraavista sukupolvista meillä on enää pelkkä XboxOne X sekä Xbox series X. PC-puolelta löytyy Oculus Rift käsiohjaimineen, mikä mahdollistaa aivan uudenlaisen pelaamisen.

Lähes joka paikassa käyttämäni pelaajatunnus Laura sfa (tai Laura_sfa) muodostuu etunimestäni sekä lyhenteestä Suomi Finland A, jossa A tulee kotikyläni nimestä. Tokikaan en enää kylässä asusta, mutta on hyvä tietää omat juurensa. Lyhenteen keksin joskus lukioaikaan, kun bussia odotellessamme yritimme keksiä merkityksiä ohi ajavien autojen rekisteritunnuksille. (Tämä tapahtui siihen aikaan, kun ei ollut vielä älypuhelimia ja ihmiset joutuivat olemaan kekseliäitä kuluttaakseen odotusaikaansa.)

Uskosta ja peleistä

Jeesuksen seuraaja minusta tuli 6-vuotiaana. Maailman paras uutinen on se, että Jeesus on kuollut meidän syntiemme tähden ja voimme saada häneltä lahjaksi ikuisen elämän. Usko antaa elämääni vahvan perustan, enkä osaa edes kuvitella, mitä olisin ilman Jumalaa. Koska jokainen peilaa maailmaa omasta näkökulmastaan, olen päättänyt, että arvomaailmani saa näkyä kirjoittamissani teksteissä.

Meidät on luotu elämään täyttä elämää jo täällä maan päällä.
Minulle täyteen elämään kuuluvat kaiken muun ohella olennaisena osana myös erilaiset pelit, joita tässä pienessä blogissani käsittelen täysin subjektiivisesta näkökulmastani. Kirjoittaminen on ollut harrastukseni jo siitä asti, kun opin pitelemään kynää kädessäni. Jos kirjoitukseni tuottavat iloa ja hyötyä myös jollekulle muulle, niin se on pelkkää plussaa.