Suomihypeä: Quantum Break

En kyllä muista, milloin olisin viimeksi ollut näin innostunut toiminta-räiskintäpelistä*, mutta Remedyn Quantum Break kuulostaa korviini jo vähän liian hyvältä ollakseen totta: suomalainen aikamatkustuspeli, jonka sisään on ympätty pelaajan valintojen mukaan muuttuva näytelty tv-sarja, jossa näyttelee mm. Dominic Monaghan. Toivottavasti peli lunastaa edes osan odotuksista. "Suomen kallein pelituotanto". Pitäisiköhän tämä ihan jopa ennakkotilata?

Tyylikkäitä muuten nykypäivän pelitraileritkin, ai että.

No, huhtikuussa sitten nähdään, oliko tämä hypen arvoista. Pidän peukkuja!

Edit 2017: poistin tästä videolinkin, koska mainostraileri oli poistunut Youtubesta.

*Eiku muistanpas, se taisi olla Bioshock Infinite, tosin siitä kiinnostuin vasta reilusti julkaisun jälkeen. Pelissä pitää aina olla jokin kiinnostava tarinallinen jippo, että minut saa syttymään.

Arvostelussa: The Witness

The Witness

pulmapelaajien paratiisisaari

Alusta: Win (pelattu), Ps4

Peli julkaistu: 26.1.2016
Kehittäjä & julkaisija: Thekla Inc.
Ikäraja: 3

Jonathan Blow:n edellinen peli Braid näytti vain kivalta Mario-tyyliseltä tasoloikalta, mutta kuoren alta paljastuikin ajattelua vaativa ajan kelaamiseen pohjautuva pulmapeli. The Witness jatkaa hieman samalla linjalla. Alkujaan se vaikuttaa yksinkertaiselta ensimmäisen persoonan kävelysimulaattorilta, mutta tarjoaakin paikoitellen todella kinkkisiä pulmia (engl. puzzle).

Pelin nimi, "todistaja" tai "havainnoitsija", kuvastaa hyvin omaa olotilaani kanssaosallistujana. Olin todistamassa jotain ainutlaatuista. The Witnessin todistaja (pelaaja) kulkee aivan yksikseen saarella ja ratkaisee pulmatehtäviä omassa tahdissaan ilman varsinaista päämäärää, erityisiä palkintoja tai selkeää juonta. Kuitenkin edetessä paljastuu päämääriä, piilotettuja yllätyksiä ja mikä tärkeintä: valtavasti oivalluksia.

Voisi tuntua kummalliselta kirjoittaa arvostelu pelistä, jota en ole edes pelannut sanan varsinaisessa merkityksessä (en pidellyt ohjainta), mutta tässä tapauksessa se ei edes tunnu hirvittävän oudolta. Yritin siis mieheni pelatessa vieressä selvittää ongelmia ja mahdollisesti myös auttaa etenemisessä. Välillä ratkoimme ongelmia yhdessä, mutta usein mieheni oli kyllä nopeampi oivaltamaan (varsinkin, mikäli minun päätehtäväni oli sillä hetkellä vauvamme viihdyttäminen). Koin siis tuplasti iloa ratkaistuani jonkin ongelman ennen miestäni.

Pelistä on melko mahdotonta kirjoittaa arvostelua paljastamatta mitään oleellista. Sanonkin heti alkuun: jos haluat oivaltaa kaiken itse, hyppää suoraan viimeiseen kappaleeseen.
Tästä eteenpäin teksti sisältää pieniä paljastuksia pelin sisällöstä, ei kuitenkaan (mielestäni) massiivisia spoilereita.

Jimi pelaa! Arvostelussa Firewatch

Äskettäin tietokoneille ilmestynyt Firewatch (ikäraja 16) on mielenkiintoinen, tunnelmoiva peli vailla taistelukohtauksia. Jimi sen pelasi ja minä vain katselin vierestä. Noin 6 tuntia kestävä seikkailu tempaisi mukaansa myös tällaisen sivustaseuraajan. Pelaajakunnan aikuistuessa myös pelit ja niiden hahmot aikuistuvat: tämänkin pelin päähenkilö on noin 40-vuotias mies.

Heitinpä Jimille ehdotuksen, että kirjoitapa tästä arvostelu heti tuoreeltaan. Pyyntööni vastattiin.

Firewatch

-palovartijan arkea

Peli kertoo miehestä, joka kohtaa elämässään raskaita asioita ja vastaa lehdessä näkemäänsä työpaikkailmoitukseen. Työ on kesäerakon unelma: Palovartija, vaatimuksena kyky istua kärsivällisesti tornissa, katsella puiden latvojen yli ja soittaa helikopteri paikalle jos jostain nousee savua. Tulipalojen ilmoittelun sijaan pelaajan käsissä on mysteeriseikkailu eikä erakoitumaan pääse, koska lähitornin vartija opastaa pelaajaa alkuun radiopuhelimen välityksellä ja kietoutuu tämän arkeen mukaan tahtomattaankin.

Ylevä työpaikka

Firewatchissa on tyylitelty, hieman sarjakuvamainen grafiikka, ja se muistuttaa hieman hiljaittain ilmestynyttä pulmapeliä Witness, jossa siinäkin ympäristöstä on koitettu tehdä lumoava, unenomaisen uskottava.
Pelin ohjaus on nykypelien tapaan näppärintä peliohjaimella. Niin radiopuhelinta kuin karttaakin käytetään muutaman napin yhteiskäytöllä pelimaailmassa, eikä pelimaailman immersio katkea kuin muutaman kerran, kun merkittävän toiminnon jälkeen työpäivä loppuu melko äkisti mustaan ruutuun, jossa lukee vain uuden päivän luku ja uusi päivä alkaa.
Peli rikkoo hieman perinteisiä kerrontatapoja, sillä alussa pelaajan taustaa kerrotaan tekstimuotoisilla takaumilla hahmon matkatessa uuteen työhönsä. Tässä vaiheessa tehdyt valinnat ovat esillä myöhemmin mm. keskusteluissa. En ole ihan varma, onko valinnoilla merkittäviä vaikutuksia, mutta tarinan ja hahmon syvyyden kannalta ne olivat pelissä varsin uskottavia ja hyviä hetkiä. [Lauran välihuomio: meinasin kyynelehtiä prologin kohdalla pelkkää tekstimuotoista mutta liikuttavaa tarinaa seuratessani. Kieltämättä tyylitelty aloitus.]
Ympäröivän luonnon äänet ja hiljaisuus korostuvat musiikin vähyydessä, ja juonen kulkiessa eteenpäin huomaa toivovansa, että tahti hidastuisi ja pelaaja saisi rauhassa viettää muutaman rauhoittavan hetken tai päivän vain metsässä samoillen, vaikka se ei oikein työnkuvaan sopisikaan. Tosin pelialue on niin pieni, että useimmat pelaajat käyvät sen reitit läpi muutamankin kerran. Bugeja en muutamia harvoja kiipeilypaikkoja lukuunottamatta kohdannut, ja niistäkin pääsi eteenpäin kun kiipesi takaisin ja yritti uudestaan. Grafiikassa on paikka paikoin esimerkiksi leijuvia kiviä, mutta ei lainkaan niin runsaasti tai huomiotaherättävästi kuin vaikkapa Skyrimissä.

Luonto se vain on kiva. Tässä Herra Supi.

Firewatch on tiivis paketti. Pelialueen pieni koko on mahdollistanut lukuisat yksityiskohdat, mutta mikään luontodokumentti tämä mysteerin ympärillä pyörivä tarina ei ole. Tahti kiihtyy ja melko alussa mukaan tuleva pokkarikamera sisältää vain muutaman kuvapaikan, joten kuvauskohteet on valittava huolella. Otetut kuvat voi pelin läpäisyn jälkeen tilata sähköpostiinsa tai jopa oikeina kuvatulosteina kotiosoitteeseensa. Filmikamera-ajat muistuvat mieleen pohtiessa, mitä kannattaa kuvata.

Kaiken kaikkiaan tämä on lyhyt, mutta sitäkin tyylikkäämpi välipala nykypelien joukossa. Peruskonseptit ja kerronta toimivat, eikä miljöössä ole valittamista.

Tykkään listata asioita

Vähän sekalaisia kuulumisia 

Uusi vuosi on taas startannut mukavasti.

Tuolla blogin yläreunassa (tietokoneasettelussa) näkyy vuosilukuja, joiden taakse kätkeytyy lyhyitä kuvauksia/arvosteluja niinä vuosina pelaamistani peleistä. Koska vuosi 2015 on nyt purkissa, niin tein sillekin äsken oman sivun. Sieltä voi vilkaista. Sinänsä ehkä vähän epäkäytännöllistä, että pelit on listattu  kronologiseen järjestykseen minun elämäni kannalta katsottuna.

Listauksista puheenollen: tämä on 40. julkaisemani blogiteksti ja peliblogilleni on tähän mennessä kertynyt yli 2600 sivulatausta. Kiitos kaikille lukijoille!

Lakkasimme muuten kirjoittamasta peliblogia ABC+ -lehteen, kun tuntui, ettei sinne ole enää oikein annettavaa. Oli kyllä ihan mukava yhteistyövuosi, hyvää jatkoa sille lehdelle.  Varmaan laitan tänne vielä pari lehdessä julkaistua kirjoitusta tässä kevättalven mittaan.

Vastaperustettu Matkablogini on nyt vienyt vähän enemmän huomiotani. Käykää ihmeessä tutustumassa siihenkin :)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Katsaus vuoteen 2015

On tullut aika selailla vähän kalenterimerkintöjä tältä vuodelta. 

Mitähän tämä vuosi taas pitikään sisällään? Pelaamisen lisäksi paljon muutakin. 
Lyhyet arviot vuoden aikana pelaamistani peleistä löytyvät tuttuun tapaan sivun ylälaidan valikosta, kohdasta 2015. Katso toki sinnekin! (Edit. Vuosilistaukset löytyvät nykyään valikon kohdasta "pelipäiväkirjat")

Vuosi 2015 oli monin tavoin mullistava ja tuntui äärettömän pitkältä. Mahtuihan siihen kuitenkin 9 kuukautta raskausaikaa, esikoisen syntymä ja nyt vauvan kanssa äidiksi kasvamista. On tämä vaan ollut kaiken kaikkiaan todella jännittävää!

Vaikka aikaa olisi ollut hurjasti, niin pelattua tuli omalla mittapuulla yllättävän vähän. "Vähällä pelaamisella" viittaan tässä kuitenkin yhteensä kolminumeroiseen tuntimäärään, että ehkä kaikki on aika suhteellista :D 

Microsoft tiivisti pelivuoteni xboxilla näin.
(klikkaa suuremmaksi)

Kun on konsoleissa varaa, mistä valita, niin tänä vuonna pleikkari lähinnä keräsi hyllyssä pölyä. Vuoden aloitin kyllä Kingdom Hearts Birth By Sleepin parissa, mutta se urakka katkesi noin 20 pelitunnin jälkeen. Jotenkin alkoi vaan kyllästyttää, vaikka toki muutaman kerran pitkin vuotta pelin pariin vielä palailin. Pelistä näkee, että se on tehty psp-käsikonsolille: Vaikka kyseessä on HD-päivitys, maisemat ovat tyhjiä ja karuja ja pelin lähes ainoa sisältö on katkeamaton taisteluiden kombottaminen.  Ehkä kuitenkin  suurimpana syynä alkuvuoden pidempään pelitaukoon oli jatkuva raskauspahoinvointi ja väsymys: pelaamisen sijaan rötkötinkin vapaa-aikana paljon sohvalla katsellen leffoja ja sarjoja Netflixistä (pakko kehua tässä kohtaa erinomaista Uusi Sherlock -sarjaa sekä Kuninkaan puhe -elokuvaa).

Varhaisnuortenilloissa syödään aina
hirveän terveellisesti. ;)

Piti lopettaa jumpassa käyntikin, kun ei vaan pystynyt rehkimään. Työnkuvani seurakunnassa on hyvin monipuolinen ja aika joustava, joten pystyin melko hyvin sumplimaan töitä vointini mukaan. Saikkua ei sentään tarvinnut ottaa, mutta kyllä muutaman kerran täytyi jättää juttuja välistä. Alkuraskauteen sisältyi lisäksi jopa 3 leiriä parin kuukauden sisään, mutta niistäkin selvittiin. Onneksi pahin oksentelu lakkasi neljän kuukauden jälkeen ja loppuraskaus oli lähes miellyttävä.
Kevät oli töissä aika moista härdelliä, kun yritin saattaa loppuun kaikenlaisia kesken jääneitä urakoita. Yhtenä mainittakoon pyhäkouluvaraston järjestely, johon upposi useita päiviä. Lisäksi kävin opiskelemassa Hangossa pari nuorisotyön kurssia. Oli kyllä virkistävää palata hetkeksi koulun penkille. Äärettömän pitkät junamatkat kulutin lukemalla mielenkiintoista Dietrich Bonhoefferin elämäkertaa. (Teologi, joka vastusti Hitlerin natsiaatetta ja toimintansa seurauksena kuoli keskitysleirillä.) Tuo tiiliskivi on kyllä yhä kesken, luen sitä välillä aina pieninä annoksina.

Toki väsymys ja kasvava vatsa pakottivat hiljentämään tahtia. Kesällä se onnistui helposti, sillä pidin kaikki lomat pois ennen työsuhteen loppua ja äitiyslomaa, joten kesä-heinäkuussa varsinaista intensiivistä työaikaa kertyi vain 3 viikkoa, josta viimeinen kului lastenleirillä. (Pyöreävatsainen leirinjohtaja käskytti viimeisen päivän muita ohjaajia sängystä käsin, sen verran uupunut oli.) Lomaakin tuli vähän työjuttuihin käytettyä, mutta aika hyvin sain siirrettyä itseni ulos tehtävistä ja koutsattua työn jatkajaa. Tällä hetkellä toimin seurakunnassa ihan vaan vapaaehtoisena. Mukavaa vaihtelua vauva-arkeen käydä välillä puhumassa nuortenillassa tai tehdä muita pieniä juttuja. Oli hauskaa, että meidän perhettä pyydettiin joulukuvaelmaan esittämään Mariaa, Joosefia ja Jeesus-vauvaa. Hienosti 3kk ikäinen tyttömme ensimmäisestä näytelmäroolistaan selviytyikin.

Kesästä nautin sekä kotona että ystävien ja sukulaisten luona. Ehdimme myös pelaamaan mieheni kanssa kaksi "parisuhdepeliä", eli siis Lego Harry Potter 2 sekä Lego Batman 3: Beyond Gotham. Jälkimmäinen oli kyllä todella laaja peli täynnä (minulle tuntemattomia) DC-comicsin supersankareita, planeettojen tutkimista ja ties mitä kaikkea tekemistä. Sitten palasin taas kestorakkauteni pariin ja nautiskelin Dragon Age Inquisitionin lisäosista. Viimeisen ehdin pelata rauhassa yhteen putkeen, sillä vauva panttasi vielä tuloaan. Vauvan syntymän jälkeen jatkoin taas toista läpipeluutani Qunari-hahmolla ja sillä tiellä olen yhä. Kun kerran odotin peliä vuosia, niin kai siihen pelaamiseenkin sitten voi upottaa aikaa. Paljon nukkuva pikkuvauva ja synnytyksestä toipuva äiti - tottakai se tarkoittaa mahdollista peliaikaa, eikös? Toki paljon aikaa kului ihan vaan pienen nukkuvan ihmeen katseluun (ensimmäiseen kuukauteen en edes koskenut konsoliin). On pieni tyttäremme vaan ihastuttava pakkaus.

Täytyy myös tunnustaa, että ensimmäisen älypuhelimen käyttöönotto johti kosketusnäytön lääppimiseen pikku naksuttelujen parissa. Pitkiä imetyshetkiä sängyssä tahditti ainakin Mahjong-palikoiden napsuttelu. Sopivan helppoa ja raukeaa touhua se. Eikä tietenkään unohdeta Angry Birdsiä. Ja onhan puhelin ihan älyttömän helppo napsia täyteen vauvakuvia. Mutta voi kuinka paljon aikaa voikaan viedä uutisten lukeminen ja Facebookin selailu... *huokaus*. Onneksi en ihan riippuvaiseksi ole laitteesta tullut. Pitkään nimittäin vastustin älypuhelimen hankintaa, koska tuntui niin raivostuttavalta, miten paljon se vaikutti syövän aikaa ja normaalikontakteja. (Viime vuosina lukuisat sosiaaliset tilanteet varsikin nuorten kanssa ovat olleet pahimmillaan sitä, että väki lähinnä tuijottelee omia ruutujaan ja parhaimmillaan keskustelee keskenään whatsapilla, vaikka ollaan samassa huoneessa.)

Uuteen elämäntyyliin totuttelu on sujunut melko mutkattomasti. Vauva on pääosin rauhallinen ja nukkuu öisin pitkiäkin pätkiä levollisesti, joten aivan älyttömästä univajeesta ei ole tarvinnut kärsiä. Välillä toki on oma jaksaminen ollut koetuksella, mutta onneksi olemme mieheni kanssa saanet myös jakaa vastuutaakkaa. On kyllä ollut ihanaa tutustua tähän uuteen perheenjäseneemme. Kovin on ollut myös hemmoteltu olo, niin paljon olemme saaneet tutuilta ja sukulaisilta lahjoja ja muistamisia. Nimijuhliakin pidimme jopa kaksin kappalein. Kotiseurakunnassa yhdet ja sitten Etelä-Suomessa toiset. Kyllä meidän elämäämme mahtuu upeita ihmisiä, joita on ollut mukava nähdä tässä vuoden mittaan. Kiitos kaikille meitä muistaneille!

Vuoden aikana sivistin itseäni myös hurjalla määrällä Scifiä:
Jatkoimme Star Trek the original seriesin katselua ja telkkarista seurasimme keväällä Star Trek the next generationia. Yle Teemalta tuli aivan huikean mielenkiitoinen dokumenttisarja Scifin historia. Syksyllä töllötin telkkarista kaikki Star Warsit (täytyy tunnustaa, että en ollut aiemmin katsellut episodeja 5 & 6 ihan kokonaan ja täydellä keskittymiskyvyllä. Nyt on tämäkin rikkomus korjattu.) Loppukesästä kävimme leffassa katsomassa Jurassic Worldin ja siitä innostuneen paikkasin myös toisen suuren aukon sivistyksessäni ja luin kirjan Dinosauruspuisto, joka olikin aivan erinomainen. Sen jälkeen katselin myös saman elokuvana, mutta Jurassic park ei tehnyt elokuvana läheskään yhtä suurta vaikutusta. Uudemmasta Scifistä ahmaisin ystäväni suositteleman Outolintu-kirjasarjan, josta tykkäsin kyllä kovasti. (Leffoja en ole katsonut). Ja Marvelilta taisi tulla taas joku Avengers-pätkä katseltua. Syksyä tahditti tottakai uuden Doctor Whon 9. tuotantokausi. (Aloin oikeastaan pitää Capaldin Tohtorista ja Clarasta vasta vuoden takaisesta jouluspesiaalista lähtien.) Tulinpa myös ostaneeksi super-alennuksesta aiemmat tuotantokaudet. Ihana tunne omistaa jotain niin laadukasta.

Tässä oli nyt joitain nostoja kuluneen vuoden jutuista, ehkä tämä riittää tällä erää.
Hyvää Joulua ja Siunattua vuotta 2016 kaikille!

Kun illuusio menee rikki - muutama hassu bugikokemus

Jos peli on yleisesti ihan kunnossa, viihdyttävä ja toimiva, niin erilaiset bugit lähinnä hauskuuttavat ja viihdyttävät. Odottamattomat tilanteet rikkovat hienosti rakennetun illuusion. Silloin, kun peli on täysin rikki tai jatkuva bugaaminen haittaa pelaamista, asian laita on tietenkin toinen.

Nykykonsoleilla on hyvin kätevää tallentaa kuvia ja videoleikkeitä, joten lähinnä erilaisia bugeja tuleekin napsittua talteen ja jaettua muiden iloksi. Ennen piti vain tyytyä kuvailemaan hullunkurisia tilanteita sanallisesti. Toki voisin tehdä sitä nytkin.
Tässä muutama kokemukseni Lähinnä Dragon Age Inquisitionin  maailmasta (eipä paljon muuta ole tänä vuonna tullut pelailtua. Tarjolla tekstiä, kuvia ja videota, olkaapa hyvät.

1. Linnassamme on vankityrmä, jossa tuomiotaan kärsii tällä hetkellä kolme roistoa. Kuitenkin, kun astelen alas tyrmään ja juttelen vartijan kanssa, hän toistaa aina vain samaa lausetta tähän tapaan: "Ei yhtään vankia vahdittavana, sir. Joko meillä on paljon ystäviä, tai teet vihollisista selvää välittömästi". Alan olla huolissani vanginvartijani mielenterveydestä, sillä minä kyllä näen vankiselleissä ihmisiä.

2. Traaginen tilanne, jossa tiimiämme uhkaa valtava hämähäkkimäinen hirviö. Yksi tiimiläisistäni päättää uhrautua, jotta muut pääsevät pakoon. Hän säntää miekka ojossa kohti hirviötä ja alkaa katkoa tältä raajoja, verta roiskuaa ympäriinsä ja muu tiimi pakenee. - Entäs jos uhrautuja onkin velho? No, tapahtuu sama animaatio: Hän hyökkää taikasauva ojossa kohti hirviötä ja alkaa katkoa hämähäkin raajoja - puukepillä. Ja vertakin roiskuu. Monikäyttöisiä nuo taikasauvat.


3. Tämä on pelistä Assasin's Creed Black Flag, katselin Jimin pelaamista. Ystävämme lentävä sotilashan se siinä huitoo musketilla. Ehkä ilmassa olikin keijupölyä? Kyllä tilanne vaan kovasti nauratti, vaikka ukko rukka päätyikin lopulta mereen.

4. Tämän jaoin kyllä jo joskus aiemminkin. Eräs tietty kypärä aiheutti grafiikkabugin, jonka seurauksena aina taistellessa päähenkilön pää yhtäkkiä vain lakkasi olemasta. Hyvin päätöntä taistelua, sanoisin.

5. Tämän leikkeen kasasin vuosi sitten, kun vasta aloittelin Dragon Agen pelailua. Luvassa leijuvia luurankoja sekä yksi warppaava tonttu.

Jos jäi bugifiilis päälle, niin youtubestahan näitä löytyy vaikka millä mitalla. Jaettu moka on yhteinen ilo.
Hyvää joulun odotusta kaikille!

Wanhat fiilistelyssä: Bilekonsolien kuningas - Playstation 2!

Sattuipa tässä muutama päivä takaperin, että istahdin koneelle katselemaan valokuvia. Kuvissa oli paljon hyviä ja hauskoja hetkiä. Arvaako joku, mikä yhdistää kaikkia seuraavia tilanteita:

- Opiskeluporukan pikkujoulut kaverin kerrostaloyksiössä
- Kaverin polttarit
- Omat polttarit
- Yliopiston ainejärjestön saunailta
- Mun ja kaverin tuplasynttärit meillä
- Meidän häät
- Uudenvuodenbileet vanhan koulun liikuntasalissa
- sateisen kesäillan viettoa vanhempieni luona
- Liikuntahetki äidin kanssa
- Nuortenillan jatkot
- Seurakunnan lastentapahtumat ja leirit
- Useat tavalliset kyläilyhetket ja spontaanit illanistujaiset?

Vauvapeliä

Kun olin 12-vuotias, minulla oli virtuaalilemmikki, ns. tamagochi. Ne olivat hittituote siihen aikaan. Omani taisi olla koira. Hoito oli melko helppoa - sen kun vain katsoi ruudun yläteunan mittareista, mitä kaikkea pikselilemmikkini oli vailla.

Peleissä muutenkin kaikki on jotenkin määriteltävissä erilaisilla mittareilla, perustuuhan pelaaminen aina jonkinlaiseen laskettavissa olevaan koodiin. Tietyssä ajassa Sims-hahmojen viihtyvyysmittari hupenee ja on aika pitää bileet. Tiettyjä valintoja tekemällä roolipelin käsikirjoitetut tiimitoverit alkavat pitää hahmostani enemmän. Pelin sisäinen laskuri pitää kirjaa kaikesta. Ja lopulta tietää saavuttaneensa jotain merkittävää, kun korviin kilahtaa tuttu äänimerkki ja ruutuun ilmestyy tuttu kuva.

Nyt meillä on vauva. Ihan oikea vauva. Tässä olennossa ei ole selkeitä teknisiä mittareita. Jotenkin pitää vain osata päätellä, mitä yksi ja sama äänimerkki milloinkin tarkoittaa. Tosielämässä kaikki ei ole ihan niin loogista kuin peleissä. Mutta toisaalta, kyllä tosielämän epävarmoissa tilanteissa onnistuminen tuo enemmän voittajafiilistä kuin jonkin vastuksen peittoaminen pelissä. Yllättäen kaikki tuntuukin todella luontevalta, normaalilta. Eipä olisi vauvoja pelkäävä entinen minäni uskonut. Terveisiä vaan sinne menneisyyteen, kyllä tästä kaikesta selviää.

 Ps. Kyllä ihan perinteinen pelaaminenkin vauva-arjessa onnistuu, esimerkiksi silloin, kun baby nukahtaa syliin ;)