27 lokakuuta 2014

Pelikuulumisia ja naurua

Päivitin tässä noita pelattujen pelien sivuja. Noilla yläreunan "Pelit 20XX" -välilehdillä on muutaman lauseen lyhyitä arvosteluja peleistä, jotka/joita olen kyseisenä vuonna pelannut, kannattaa niitäkin joskus tsekata, jos nimenomaan pelien takia tätä blogia seuraat.

Ja sitten niihin iloihin.

30 syyskuuta 2014

Arian päiväkirja

Syyskuun toiseksi viimeinen päivä.

Heti auringon noustua lähdin metsästämään. Pakkasin mukaani eväät, jousen ja nuolia sekä valtavan miekkani sekä varmuuden vuoksi muutaman parantavan yrttijuoman.
Ilma oli kirkas ja kirpeä, yöllä oli selkeästi ollut pakkasta.



24 syyskuuta 2014

Kaipuu kauas

Onko ihan hullua kaivata paikkaan, jota ei ole fyysisesti olemassa? Paikkaan, joka on mielikuvituksen tuotetta? Paikkaan, joka tuntuu kuitenkin todellisemmalta kuin moni fyysinen, koska olen viettänyt siellä kymmeniä tunteja?

Narnia, Keski-Maa, Ruohometsä, Mikä-Mikä-maa... Kirjat voivat kuljettaa lukijansa mitä ihmeellisimpiin paikkoihin mitä ihmeellisemmässä seurassa. Toki kirjojen kautta jokainen näkee kuvaillut maailmat hieman eri tavoilla.

Skyrim, Spira, Traverse town, Gran Pulse, Thedas ja Tuchanka ovat esimerkkejä paikoista, joihin olen päässyt vierailemaan peleissä.
Ja nämä paikat ihan oikeasti tuntuvat minusta todellisemmilta kuin esimerkiksi Pariisi tai Brasilia.

Kun kävelin kuusi vuotta sitten Burundilaisessa viidakossa, minut valtasi hetkeksi tunne, että olen ollut täällä aikaisemmin. Sitten tajusin, että muistelemani maisemat olivat itse asiassa osa jotakin videopeliä.
Toki kaipaan myös paikkoihin, joissa en ole käynyt. Haaveilen esimerkiksi pääseväni joskus Japaniin.

Syvällä sisimmässäni poden myös taivaskaipuuta - en siis siinä mielessä, että haluaisin tästä maailmasta pois, vaan että olisi kyllä mahtavaa elää täydellisessä Jumalan läsnäolossa maailmassa, jossa pahuutta ei enää ole.

Tämän tekstin lähtökohtana oli kuitenkin kaipuu Skyrimiin. Viime vierailusta onkin ehkä jo vuosi aikaa. Vapiskaa mammutit, täältä tullaan!


01 syyskuuta 2014

Vapaus valita

Varoitus: Seuraava kirjoitus sisältää juonipaljastuksia elämästä, kristinuskosta sekä pelisarjoista Mass Effect ja Bioshock.

"Minä asetan eteesi elämän ja kuoleman, valitse siis elämä."
Kyseinen lause on jäänyt mieleeni muistolauseena kerhosta, jossa kävin lapsena. Lause on tiivistelmä eräästä Raamatun jakeesta.

Jumala on luonut ihmisen ja antanut tälle vapaan tahdon. Hän kertoo oman ehdotuksensa siitä, miten kannattaisi valita, mutta halutessaan ihminen voi valita myös toisin. Koska voiko olla todellista rakkautta ilman vaihtoehtoa olla välittämättä? Voiko olla todellista sitoutumista ilman mahdollisuutta eroon? Jumala ei ole tehnyt ihmisistä robotteja, vaan olentoja, joilla on vapaa tahto. Tarkoittaako vapaa tahto kuitenkaan sitä, että jokainen ratkaisu on samanarvoinen ja yhtä hyvä? Onko yhdentekevää valitseeko elämän vai kuoleman? Jos on olemassa Jumala, on myös olemassa moraali, on olemassa oikea ja väärä ja elämällä on olemassa tarkoitus, eikä kaikki olekaan vain sattumanvaraista mössöä. Valintamme eivät siis ole yhdentekeviä.

Illuusio valinnanvapaudesta

Elokuvat ja kirjat eroavat peleistä mediana erityisesti siinä, että niissä ei voi millään tavalla vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Juoni kulkee eteenpäin lukijasta tai katsojasta riippumatta ja vaikka kuinka samastuisi johonkin tarinan hahmoon, ei hänen tekemisiinsä voi millään tavalla vaikuttaa. Peleissä samastuminen on usein voimakkaampaa, sillä pelaajalle syntyy vähintään illuusio siitä, että hänen tekemisillään on jotakin merkitystä pelin kannalta. Kuitenkin peleissäkin pelaaja on aina pelintekijöiden armoilla. Vapaa tahto on vain illuusio, sillä riippumatta tekemisistämme tai pelitavastamme, etenee tarina kuitenkin käsikirjoitettua latua. 

06 elokuuta 2014

Aika juttu

...tai ehkä voisin sanoa myös aikajuttu.

Sunnuntai-iltana havahduin tunteeseen, että elän hyvässä hetkessä. Mietin elämäntilannettani ja totesin, että kaikki on hyvin: sopiva koti, ihanan miehen kanssa kaksin, miellyttävä työ, miellyttäviä ihmisiä ympäristössä, viikon lomakin vielä edessä ja aikaa myös itselleni, ystäville ja jopa pelaamiseen. Vihdoin tunsin myös jokseenkin sopeutuneeni elämiseen tällä kaikin tavoin niin vieraalla paikkakunnalla. Mietin, että tähän tilanteeseen olisi miellyttävää jäädä. Tämä alkavan syksyn olotila voisi kestää vaikka miten kauan.
Mutta eihän elämä niin toimi. Samassa hetkessä tajusin, että aika jatkaa kulkuaan eteenpäin ja muutos tulee vääjäämättä. Syksy muuttuu talveksi ja niin edelleen.

Pelit ovat siitä omanlaisiaan, että ne on rakennettu pelaajan ympärille ja pelaajaa varten. Mitä pelaajan hahmo ei näe, sitä ei edes ole olemassa. Maailmaa voi tutkia rauhassa omaan tahtiin ja vasta, kun pelaaja lopulta päättää saapua tiettyyn paikkaan, saapuminen laukaisee tapahtumaketjun ja juoni alkaa edetä. Pelien maailma on olemassa vain minua, pelaajaa, varten.

26 heinäkuuta 2014

Pistetään palikoiksi!

Pidämme mieheni kanssa Lego-peleistä. Ne ovat mukavaa, helppoa ja miellyttävää kaksinpeliviihdettä. Ehkä juuri hauska hyväntuulinen huumori, pohjautuminen tuttuihin elokuvasarjoihin ja kaksinpelimahdollisuus tekevät näistä peleistä niin mahtavia. Ja legot. Kukapa ei pitäisi legoista? Voin ihan varauksetta suositella legopelejä niin lapsille kuin aikuisillekin. Ne eivät välttämättä ole ihan niin antoisia, jos ei ole nähnyt alkuperäisteoksia, mutta hauskaa toimintaa ja ihan ymmärrettäviä kuitenkin. En ole tähän mennessä törmännyt yhteenkään genren peliin, jota olisi suomennettu, mutta ehkä sellaisiakin saattaa olla.

14 heinäkuuta 2014

Työ ja pelit ne yhteen sopii

Blogin sisältö on tähän asti on ollut aika videopelipainotteista, joten heitetäänpä sekaan vähän muutakin sisältöä peliharrastuksestani. Nimittäin olen myös lautapelien ja korttipelien ystävä. Ja mikäpä voisi olla parempaa kuin yhdistää rakas harrastus mukaan rakkaaseen työhöni. Olen siis töissä eräässä vapaaseurakunnassa lapsi- ja nuorisotyöntekijänä. Käytännössä tämä tarkoittaa tehtäviä aivan laidasta laitaan: minut voi bongata niin mopin varresta kuin saarnapöntöstäkin.

22 kesäkuuta 2014

TOP 10 Pelimusiikin helmiä

Kun puhutaan pelimusiikista, niin luulen, että yhä edelleen melko suurelle osalle ihmisistä ensimmäinen mielleyhtymä on luullakseni jonkinlainen 8-bittinen tilulilu-taustapimputus. Seuraavan sävelmän varmaan lähes jokainen tunnistaa:


Kyseessähän oli siis Super Mario bros -pelin teema. Nykyajan pelimusiikki on kuitenkin yleisesti ottaen melko kaukana piipittävästä ääniraidasta ja kulkee parhaimmillaan samalla tasolla elokuvamusiikin kanssa (poislukien erilaiset retropelit). Pelimusiikki ei ole mikään pieni ja mitätön juttu: pelejä varten sävelletään paljon musiikkia, tehdään lauluja ja onpa jokunen teos voittanut palkintojakin. Tutut teemabiisit seuraavat pelisarjan osasta toiseen. Musiikilla luodaan tunnelmaa, kerrotaan tarinaa, kuvataan hahmojen persoonaa. Joskus hyvä peli korostaa musiikin mieleenpainuvuutta ja joskus hyvä musiikki tekee pelistä paremmantuntuisen. 

Olen jo pitkään ollut aikeissa listata vähän pelimusiikkia. Mutta voi miten vaikeaa tämän listan kokoaminen onkaan! Olen ihan varma, että unohdin kuitenkin jonkin täydellisen pelibiisin, mutta ehkä tämä voi olla tämän hetken fiilistelylista.

 Tervetuloa mukaan Lauran musiikkiseikkailuun.