Jumalan perunapelto

Tänään vähän jotain perunoista.

Oikeasti tämän päivän teksti ei liity mitenkään pelaamiseen, mutta pitäähän tähän joku hieno aasinsilta  kehitellä. Peleissä peruna ei ehkä ole mikään kestosuosikkiaihe, mutta ensimmäisenä tulee mieleen Portal 2. Niinpä ryöväsin tähän jostain netistä kuvan peruna-gladoksesta alkuvirittelyksi.

Sitten aiheeseen.

Olin tänään puhumassa yhteiskristillisessä rukousillassa seuraavanlaisen puheen ja päätin jakaa sen myös täällä.

Jumalan perunapelto

Matt 20:1-16 Jeesus kertoo vertauksen viinitarhan työmiehistä. Minä en juurikaan tiedä mitään viinitarhassa työskentelemisestä, mutta sen sijaan olen kasvanut perunapellon kupeessa, joten muokkasin tätä tekstiä hiukkasen enemmän Suomen kontekstiin sopivaksi. Tänään aion jakaa joitain ajatuksia Taivasten valtakunnan perunapellosta.

Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aivan aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä perunamaalleen. Hän sopi miesten kanssa satasen päiväpalkasta ja lähetti heidät perunapellolle. Yhdeksän aikaan aamulla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. "Menkää tekin perunamaalleni", hän sanoi heille, "minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa." Miehet lähtivät. Puolilta päivin ja kolmen aikaan iltapäivällä isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos vielä viiden maissa, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: "Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?" "Kukaan ei ole palkannut meitä", he vastasivat. Hän sanoi miehille: "Menkää tekin minun perunapellolleni".

Kun sitten tuli ilta, Isäntä sanoi tilanhoitajalleen: "Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten." Ne, jotka oli palkattu viideltä iltapäivällä, tulivat ja saivat kukin satasensa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain satasen. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: "Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen." Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: "Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet satasesta? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?"

 

Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.

Kaikki Jeesukseen uskovat ovat töissä samalla Jumalan perunapellolla. Meille on nimittäin kaikille annettu sama tehtävä, tehdä kaikista kansoista Jeesuksen opetuslapsia, kuten Jeesus tämän lähetyskäskyn antoi silloin ensimmäisenä helatorstaina.

Meillä on vähän erilaiset työajat, sillä osa ihmisistä kuulee evankeliumin sanoman vasta myöhemmin tai ottaa sen vastaan vasta myöhäisellä iällä. Kuten torilla koko päivän odottaneet miehet kuulivat vasta illan jo lähestyessä tästä työmahdollisuudesta. 

On mahtava etuoikeus, jos saa jo lapsesta asti tuntea Jeesuksen ja näin ollen myös jo nuorena aloittaa työt siellä perunapellolla, vaikka välillä työ voikin olla todella raskasta eikä läheskään aina kovin palkitsevaa.

Meillä on myös erilaiset tehtävät ihan yksittäisinä ihmisinä, sillä Jumala jakaa eri ihmisille erilaisia armolahjoja ja tehtäviä niiden mukaisesti. Myös eri seurakuntina meillä voi olla vähän erilaiset tehtävät ja työkalut: joku menee pellolla isolla perunakoneella ja kerää valtavia määriä perunaa kerralla suureen laariin ja joku sitten ihan käsin kuokalla nostelee yksittäisiä perunoita ämpäriin. Mutta jokaisella meillä on oma paikka ja tehtävä, näin uskon.

Perunapelto on tämä koko maailma, eikä maailmaa tavoiteta linnoittautumalla jonkin kirkon seinien sisälle. Maailman tavoittaminen vaatii sitä, mihin Jeesuskin lähetyskäskyssä kehotti: Mennessänne tehkää opetuslapsia. Siis siellä arjen keskellä, ihmisten kohtaamisissa, tavallisissa elämäntilanteissa, joissa saappaat uppoavat multaan. Seurakuntarakennukset on ehkä sitten niitä paikkoja, joissa me saadaan tankata lounasta, että jaksetaan taas jatkaa toitä sillä pellolla, mille meidät on kutsuttu.

Jumala on luvannut meille kaikille palkaksi saman lahjan: pelastuksen ja ikuisen elämän hänen yhteydessään, eikä tähän lahjaan vaikuta se, miten paljon perunaa kukin ehtii elämänsä aikana nostaa tai edes se, missä vaiheessa kukakin pellolle töihin saapuu. Jumala on äärettömän hyvä ja hänen hyvyytensä ja armonsa ei ole riippuvainen meidän teoista.

Kuitenkin samalla pellolla työskentely saattaa nostattaa ihmisissä aikaan monenlaisia tunteita. Joku saattaa tulla kateelliseksi siitä, että toisen ämpäri täyttyy nopeammin, joku toinen päättääkin kuokan heiluttamisen sijaan käydä keräämässä valmiiksi putsattuja perunoita jonkun toisen ämpäristä. Joku saattaa kateuksissaan käydä potkimassa toisen perunakonetta ja puhua pahaa muiden työtavoista, joku taas ahdistuu, kun alkaa vertailla omaa pientä purnukkaansa naapurin saaviin.

Jumalan perunapellolle eivät kuitenkaan kuulu sellaiset asiat kuin kateus, vertailu ja pahan puhuminen, vaikka sellaiset voivatkin joskus olla hyvin tyypillisiä asioita meille ihmisille, oli sitten kyse seurakunnan sisäisistä asioista tai eri seurakuntien välisistä. Tai oikeastaan asioista millä elämanalueella tahansa. Mutta Jumala muokkaa myös meidän sisäistä maaperäämme Pyhän Henkensä kautta ja meidän koko elämämme saa olla sellainen matka, että saamme kasvaa enemmän ja enemmän Jeesuksen kaltaisuuteen. Ja tässä kaikessa meitä ohjaa rakkaus Jeesukseen. Koska rakastamme häntä ja tiedämme, miten hyvä hän on, haluamme nostaa mahdollisimman paljon perunoita hänen valtakuntansa laariin.

Jeesuksen sanoin: Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." (joh 13:35 vanha käännös)

Erittäin hyvää ja rakkaudellista työaikaa kaikille taivasten valtakunnan perunannostajille.

Visual novel - miten paljon pelattavaa peli tarvitsee?

Kirjan/sarjakuvateoksen ja pelin rajamailla elelee pelityyppi nimeltään "Visual novel" (Visuaalinen romaani). Japanista se kai tänne pohjolan perukoillekin on rantautunut.

Muistan lapsena lukeneeni ainakin jostakin Aku Ankan taskukirjasta tai vastaavasta tarinaa, jossa täytyi tehdä valintoja. "Jos käännyt seuraamaan mystistä hahmoa, käännä sivulle 18, jos jatkat matkaa suoraan, käännä sivulle 12". Oli jännittävää nähdä erilaisia loppuratkaisuja ja päästä ikään kuin vaikuttamaan tarinan kulkuun. Vaikka tottakai jokainen tarinakaari oli ennaltakirjoitettu ja vaikuttaminen oli vain illuusio ja lopultakaan en tyytynyt vain yhteen loppuratkaisuun, vaan halusin lukea ne kaikki. Näinpä samaa tarinaa tuli selattua monia kertoja.

Visual Novelien idea on yleisesti samankaltainen: seurataan tarinaa, jossa muutamissa kohdissa pääsee tekemään valintoja, jotka johtavat tarinan uusille raiteille. Joku voisi väittää, ettei tässä voida edes puhua varsinaisesti pelaamisesta, mutta pelaaminen on kuitenkin hyvin laaja käsite. 

Video Games: the movie (pelidokumentti)

Peliarvostelun sijaan ajattelin kirjoittaa tunnelmia äskettäin katsomastamme dokumenttielokuvasta Video Games: the movie (2014, ohjaajana Jeremy Snead).

Katselimme siis tänään Jimin kanssa ihan mielenkiintoisen dokumentin videopelaamisesta.
Puolitoistatuntisessa dokumentissa käydään läpi mm. videopelien historiaa, kulttuuria, henkilöitä, pelintekoa, tarinankerrontaa ja tulevaisuutta. Visuaalisesti dokumentti on tyylikäs, mukana on paljon haastatteluja ja kertojana ilahduttaa Sean Astin, jonka äänen tunnistaessani hihkaisin että "Jee, herra hobitti!" (Jotkut näyttelijät valitettavasti lukkiutuvat päässäni tiettyihin rooleihin). Myös musiikkia yhdistetään toimivalla tavalla. Osa musiikista on ihan pelimusiikkia, mutta soi taustalla myös tunnettuja pop-kappaleita. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voisi mainita sen, että elokuvaa on rahoitettu Kickstarter-kampanjan avulla. Joukkorahoituksessa on potentiaalia moneen juttuun.

Uskoisin, että elokuva antaisi hyvän yleiskuvan videopelaamisesta heille, jotka eivät ole ihan sisällä pelikulttuurissa, mutta kuinka moni tällainen ihminen lopulta päätyisi oma-aloitteisesti katsomaan peliaiheista dokumenttia? (Toisaalta tuleehan sitä välillä telkkarista tuijoteltua jos minkälaisia dokumentteja.) Suosittelen tämän katsomista, jos haluaa helposti omaksuttavalla tavalla laajaa yleisnäkemystä videopelikulttuuriin. Nuorimpana viihdemuotona alaan liittyy yhä monenlaisia ennakkoluuloja, vaikkakin aina vain vähemmän. Oli tässä itsellekin uusia tiedonmurusia ja oli hauska bongailla tuttuja pelejä ja henkilöitä.

Dokumentti keskittyy laitepuolesta pääosin kotikonsoleihin, PC-puolta tai kannettavia pelilaitteita lähinnä vain sivutaan, toki historiaosiossa tutustutaan myös videopelihalleihin. Amerikassa kotikonsolit ovat pelaamisen pääroolissa, mikä varmaankin osaltaan vaikuttaa niihin keskittymiseen. Miinuksena voisinkin mainita sen, että loppujen lopuksi tuotos on hyvin USA-keskeinen, toki siellä tehty omaa kotiyleisöä ajatellen. Haastatteluissa vilahtaa toki pari japanilaista pelintekijää (dubattuina englanniksi, hyi) sekä muutamia eurooppalaisia. Puheissa mainitaan tai kuvissa vilahtaa myös muutama suomalainen peli, joista useimmin tietenkin Angry Birds.

Ohessa traileri. Dokumentti löytyy suomeksi tekstitettynä esimerkiksi Netflixistä.

Onko numerolla väliä?

Tämä videopelien ikärajoista kertova teksti on kirjoitettu yhdessä Jimin kanssa ja julkaistu alunperin ABC+ -perhelehden numerossa 1/2015 palstallamme "Peliblogi+".

”Äiti äiti, osta mulle joululahjaksi tää uusi peli”, Ville huutaa koneelta. Äiti saapuu katsomaan.

”Mutta siinähän on ikärajana 18 vuotta ja sinä olet vasta 12”, äiti miettii. Villellä on vastaus valmiina: ”Äh, se kertoo vain pelin vaikeustasosta, mutta mä oon jo pelannu kaikkea niin paljon, että varmasti osaan. Sitä paitsi mun melkein kaikki kaveritkin saa tän joululahjaksi”.

Äiti kohauttaa olkapäitään ja päätyy kauppaan ostamaan peliä. Ison marketin kassaruuhkassa myyjäkään ei ehdi kiinnittää huomiota ostokseen. Näin pikku-Ville saa paketistaan toivomansa pelin ja sulkeutuu omaan huoneeseensa sitä pelaamaan. Vähänpä äiti tietää, millainen maailma paketista pojan huoneessa avautuukaan.

Kuvattu tilanne saattaa olla todellisuutta valitettavan useassa perheessä.

Ikärajaherääminen

Suurin osa kaikista julkaistuista peleistä on käytännössä melko harmittomia, mutta yksikin väärän ikäisenä pelattu peli voi olla jo liikaa. Jotkut saattavat yhä langeta tuohon pikku-Villen selitykseen: ikäraja kertoo vain pelin vaikeustasosta.

Itse asiassa ikärajamerkinnät eivät kerro mitään siitä, kuinka vaikea peli on, vaan ne on tehty suojelemaan lasta pelien ja muun viihteen haitalliselta sisällöltä.

Ei. huvita. pelata.

Välillä iskee kummallisia kausia. Ei nimittäin yhtään huvita pelata. Ajatuskin ohjaimen pitelemisestä tuntuu vastenmieliseltä tai ylitsepääsemättömän raskaalta.

Kuulostaa ihan terveelliseltä vaihtelulta.

Onko tämä sitten hyvä juttu? Innostaako se minua aktiivisempien harrastusten pariin? 

Olisikin niin.

Käytännössä olen tällä kertaa vaihtanut peliaikani lukemiseen sekä tv-sarjojen ja elokuvien tuijotteluun. Eli makaan edelleen sohvalla ihan yhtä paljon. Talvikeli ei houkuttele pihalle kuin pakon edestä. Kummallista, sillä ennen lumi teki minut suorastaan hulluksi ja vielä muutamia vuosia takaperin rakentelin yksikseni igluja takapihalle.

Pelaamattomia kausia onneksi mahtuu elämääni useamminkin, viime vuonna sellaiset olivat kuitenkin aivan merkillisen harvassa. Marras-joulukuussa tuli tahkottua niin paljon pelitunteja mittariin, että ehkä sain yliannostuksen.  

 Noh, pian päättyy jälleen tammikuu ja sen myötä Netflixin ilmaiskuukausi, joka on helppoudellaan varmasti myös vaikuttanut sohvakäyttäytymiseeni. Ehkä alan ensi kuussa jälleen herätellä kadonnutta pelihaluani. Tai lähden ihan jopa pihalle. Aurinkokin saattaa silloin jo paistaa.

Vuoden 2014 hetki

Hyvää uutta vuotta!
Olen tässä pohdiskellut, mikä olisi ollut hienoin ja koskettavin hetki, minkä olen jossain pelissä nähnyt tai kokenut viime vuonna. Lopulta päädyin kohtaukseen pelissä Dragon Age Inquisition.  Pelin prologi, jos sitä siksi voidaan kutsua, kestää pelitavasta riippuen n. 10-20 tuntia. Se päättyy jonkinlaiseen katastrofiin, jossa päähenkilö on lähellä uhrata oman henkensä muiden puolesta, mutta ihmeen kaupalla selviytyykin ja löytää tiensä muiden perustamaan pakolaisleiriin. Tilanne leirissä on kireä ja epätoivoinen, mutta sitten pappi aloittaa laulun, johon muut vähitellen yhtyvät. Aiempien tapahtumien seurauksena päähenkilö nähdään luojan lähettämänä toivon tuojana ja hän nousee lopulta inkvisition johtohahmoksi. Hienoa elokuvamaista tarinankerrontaa. Pelin loppukohtaus ei ole läheskään yhtä eeppinen kuin tämä hetki.

Matkalla uuteen maailmaan: Arvostelussa Dragon Age Inquisition

Pelille, jonka kehitystä seuraa ja odottaa kolmen vuoden ajan, alkaa väkisinkin asettaa ennakko-odotuksia. Lähes sadan pelitunnin jälkeen voin todeta, etten todellakaan odottanut ja hypettänyt peliä turhaan. Peli on silti yhä kesken, viimeinen pääjuonen tehtävä toki jo kolkuttelee ovella.
Aikaahan tässä on ehtinyt julkaisusta jo vierähtää lähes kuukauden päivät ja tällä välin Dragon Age Inquisition ehdittiin mm. Game Awardsissa valita vuoden 2014 parhaaksi peliksi.


Dragon Age Inquisitionia pääsee pelaamaan seuraavilla laitteilla: Xbox One & 360, Playstation 3 & 4 sekä PC. Pelin ikäraja on 18 vuotta. DA:I on siis suunnattu aikuisille pelaajille. Pelaaminen vaatii hyvää englannin kielen taitoa, koska keskustelua ja tekstivalintoja on paljon.

Suuren ongelman äärelle jämähdin, kun mietin, mitä kaikkea pelistä yhteen tekstiin mahduttaisin. Mennään nyt aika perusjutuilla. Laajempaakin pohdintaa voisi tehdä pelin maailmankuvasta ja tavasta käsitellä uskontoa ja politiikkaa - ne ovat pelissä yllättävän keskeisessä roolissa.

Kingdom Hearts! - parasta Disneytä Japanista sekä Disney-klassikoiden Top10

Tänään on Kingdom Hearts 2.5 HD remix -pelin julkaisupäivä!

Kingdom Hearts 1.5 HD remix

Kyseessä on siis uusintajulkaisu ja pakettiniputus lempipelisarjani kolmesta viimeisimmästä pelistä. Julkaisu on jatkoa vuoden takaiselle 1.5 HD remix -kokoelmalle.

Kingdom Hearts on pelisarja, joka yhdistelee japanilaisia videopelihahmoja ja roolipelaamista Disney-elokuvien hahmoihin ja maailmoihin. Se kertoo aivan oman tarinansa, mutta ihastuttavalla tavalla. Toisin kuin monet muut lempipelini, tämä peli sopii lähestulkoon kaikenikäisille (12+), mutta englantia pitää kyllä osata.

Pelin päähahmo on Sora-poika, joka pimeyden hyökkäyksen seurauksena menettää yhteyden parhaisiin ystäviinsä, mutta saa haltuunsa avainmiekan, minkä seurauksena hänestä tulee valittu, joka voi sulkea pimeyden oven. Tapahtumaketjun seurauksena hän tapaa Akun ja Hessun, jotka ovat kuningas Mikin käskystä selvittämässä tätä kummallista pahuuden hyökkäystä. Yhdessä kolmikko seikkailee läpi erilaisten Disney-elokuvien ja muiden tarinoiden, mättää kuoliaaksi miljoonia "sydämettömiä. Tavoitteenaan heillä o sulkea eri maailmoihin ilmestyneitä ulottuvuusovia ja etsiä Soran ystävät. Matkaan mahtuu paljon iloa, surua ja huikeita kokemuksia. Koko sarjan tarina on äärettömän monimutkainen ja paikoin jopa sekava sekoitus valon ja pimeyden taistelusta, mutta ei menoa haittaa, vaikkei ihan kaikesta olisi kärryillä. Elokuvien maailmoissa pelataan usein läpi elokuvan juonta ja niissä on omat tarinakokonaisuudet. Rakastan pelejä todella paljon.

Tässä uusimmassa kokoelmassa on mukana myös peli Birth by sleep, jota en ole aiemmin pelannut, koska se on ilmestynyt vain psp-käsikonsolille. Ehkä joululomalla päädyn tätäkin herkkua pelailemaan. Vielä ei kuitenkaan kiirettä ole, niin kovasti olen vielä kiinni Dragon Agen maailmassa.

Disney-teemasta innostuneena julkaisenkin nyt vuosi sitten Kingdom Hearts 1.5-huumassa Facebookiin kirjoittamani Disney-leffat Top-10 -tekstin, olkaapa hyvät!