Hogwarts Legacy -ensisilmäys

Kauan odotettu päivä on koittanut: Hogwarts Legacy julkaistiin viime viikolla. Oli sen verran oikeaa elämää tiellä, että en ihan heti ennättänyt pelin pariin, mutta eilen illalla vihdoin aloitin opintoni Tylypahkassa (tavallaan jälleen, olenhan aikanaan tahkonut aiheesta mobiilipeliä).

Kolmisen tuntia ehdin ensimmäisellä pelikerralla tutustua ja siitäkin aika ison osan haukkasi alkusäätö ja hahmonluonti. Mutta en valita, oma hahmo ja sen nimeäminen on aina peleissä plussaa, vaikka aiheuttaakin esim. dialogissa sen, että nimen sijaan käytössä on monenlaisia kiertoilmauksia.

Peli ottaa huomioon todella monenlaiset pelaajat. Aluksi voi valita valikosta vaikeustason ohella vaikkapa ohjaimelle vasenkätisyyden, tekstin koon, värisokeustilan jne. Hienoa, että nykyään otetaan yhä paremmin huomioon erilaiset pelaajat. 

Wanhat fiilistelyssä: De Blob 2 (arvostelu)

De Blob 2

Pelattu: Xbox One X (Game Pass), pelaajia: 1-2, Ikäraja: 7 vuotta

Pelivuosi käynnistyi aiemmin vaille huomiota jääneellä pienellä klassikolla vuodelta 2011. Jälleen kerran peli, jota lapseni kokeili Game Passista ja joka vaikuttikin ihan kivalta ja jumitti minut muutamaksi illaksi kiinni sohvaan. Ykkösosaa en ole pelannut.

Pahis Komentaja Musta (Comrade Black) on muuttanut joukkoineen koko maailman harmaan mustavalkoiseksi, mutta hätiin rullaa vastarintaliike ja pelin sankari Blob, hyllyvä pallero, joka maalaa taas maailmaan värit. Jippii, eikun värikylpyyn ja hyppimään seinille!

Disney Dreamlight Valley (arvostelu)

 Kuten vuoden ekassa postauksessa totesin, viime syksyn pelihetket menivät pääosin rentoutuessa puuhailupelin Disney Dreamlight Valleyn parissa. Vihdoin siis aika jotain tästä pelistä kirjoitella.

 Disney Dreamlight Valley

Ikäraja 3. Yksinpeli. Jatkuvasti päivittyvä early access -versio. Pelattu XboxOne/XboxSeriesX

Pelihahmo nukahtaa ja päätyy taikamaailmaan. "Unenlumon laakso", joka on aluksi täynnä "painajaistappuroita" (nämä meidän omia suomennoksia), laajenee pelin edetessä kauniiksi puutarhaksi ja täyttyy pikkuhiljaa tutuilla Disney-hahmoilla. Oman hahmon saa vapaasti luoda.

Moving out! (pika-arvostelu)

Samalta sohvalta pelattavat yhteistyöpelit ovat meidän perheessä säännöllistä ajanviettoa.

Yksi tällainen kestosuosikki on pöhköilevää huumoria pursuileva "Moving out!", jossa pelaajat asettuvat toheloivan muuttofirman työntekijöiden saappaisiin. Tarkoitus on kantaa tavaroita talosta muuttoautoon (tai kentästä riippuen -hissiin, -laivaan tai -avaruusalukseen) mahdollisimman nopeasti enimmillään neljän pelaajan voimin. 

Tämän muuttofirman käsiin en kyllä oman kodin muuttoa luottaisi. Tavarat paiskotaan pihalle tottakai lyhintä mahdollista reittiä, kodinkoneet revitään irti seinistä ja kaikki irtaimisto tuhoutuu sähellyksessä, mutta mitäs pienistä. Tarinakin yltyy aivan absurdeihin sfääreihin ja on kaikkiaan ihan hilpeä, vaikka pelin voi toki nauttia läpi vaikka skipaten kaikki keskustelut.

Höpsöstä ulkoasusta huolimatta peli on normaaliasetuksella aivan järkyttävän vaikea ja aiheuttaa ainakin itsessäni lähinnä järkyttävää turhautumista ja vihaisuutta: isoja huonekaluja voi kantaa vain kaksin, tavarat eivät millään meinaa mahtua tai pysyä auton lavalla, eläimet juoksevat karkuun ja niin edelleen.

Onneksi asetuksista saa laitettua vaikka kuinka paljon helpotuksia, kuten kevyemmät tavarat tai pidemmän aikarajan. Helpotusten päälle laittaminen ei edes vie mahdollisuutta saada saavutuksia. Jokainen saa siis asettaa peliinsä sen verran haastetta kuin haluaa ja peli pysyykin siksi ihan kivana myös lasten kanssa. (Tai siis minullahan se ongelma tästä pelistä tykkäämisessä on, pienet lapset lähinnä nauravat kaikelle säheltämiselle eikä heitä kiinnosta kentän läpäisy tavoiteajassa).

Hyvää uutta vuotta 2023!

 Mies pelaili illalla kokkaussimulaattoria ja lapset kikattivat kuorossa vieressä, kun sähellys oli niin huvittavaa. Hauska kuunnella lasten hersyvää naurua.

Tjaah, pitäisiköhän herättää blogi taas eloon? Juuri ja juuri on välillä riittänyt vapaa-aikaa pelaamiseen silloin tällöin, muttei juuri aiheesta kirjoitteluun. Toistan varmaan taas itseäni, koska näin varmaan viimeksikin totesin. Joko konsoli ei ole vapaana tai on paljon kaikkea muuta.

Hyllyssä olisi myös pino uusia (lasten)lautapelejä arvosteltavaksi. Joulun hittilahjoja olivat Dragomino, joka oli minustakin oikein kiva peli ja Ryhmä Hau -teemainen Dobble. Perusversio pelistä meillä on ollut jo kauemminkin, mutta kyllä tuttu kuvitus herätti kuopuksen innostuksen ihan uudella tavalla.

Videopeleistäkin olisi varmasti jonkin verran sanottavaa, mutta viime aikoina olen tyytynyt lähinnä lukemaan muiden sanomisia aiheesta. 

Syksyllä satunnainen pelailuni keskittyi enimmäkseen Disney-teemaiseen puuhastelupeliin Dreamlight valley, eli "Unenlumon laakso", kuten tätä meillä kutsutaan (mieheni suomennos lapsille). Alla olevassa kuvassa Buzz Lightyear muuttaa juuri laaksoon asumaan ja tottakai jokaisen hahmon kanssa kuuluu ottaa selfie, se taitaa olla ihan pakollinen operaatio.

 Mielenkiinnolla odotan ensi kuussa ilmestyvää Hogwarts Legacya, mutta luultavimmin en sitäkään aivan heti julkaisussa aloita. Xboxin Game Passissa riittäisi kyllä melkein loputtomasti pelattavaa, mutta mistäpä sitä aikaa omiin pelihetkiin aina taikoisi? Ehkä pelituokiotkin voisi merkata etukäteen kalenteriin ja sitten annan tiskien vaan olla, jos on suunniteltu pelihetki? Hmm, tätä täytyykin harkita.

Joka tapauksessa oikein hyvää pelivuotta itse kullekin!

Terkuin, Laura

Prinsessajuhlat

"Blogi peleistä ja elämästä" - nyt tulee taas sitä jälkimmäistä.

Oi, jos tapaisin prinsessan

Satujen prinsessat. Heistä varmasti jokaisella on jonkinlainen kokemus ja mielipide satukirjojen sekä elokuvien perusteella. Itse tunnustan ruokkivani lapsissani prinsessainnostusta. Meille kolahtaa kuukausittain postiluukusta Prinsessa-lehti, elokuvat pyörivät ruudulla säännöllisen epäsäännöllisesti ja kotoa löytyykin kaksi tällä hetkellä erityisesti Frozen-prinsessoista innostunutta lasta: 6-vuotias tyttäreni (joka on vuorannut seinät prinsessajulisteilla) ja 3-vuotias poikani (joka rakastaa Elsan ja Annan lisäksi erityisesti myös autoja).

Lasten juttujen ohjella olen viime aikoina itse kohdannut prinsessoja lähinnä videopeleissä. Oli kieltämättä hurmaava kokemus päästä tutkimaan Tähkäpään tornia lähietäisyydeltä Kingdom Hearts -pelissä tai jutella prinsessojen kanssa virtuaalisessa Disneyworldissa - oikeassa kun en koskaan ole päässyt käymään, vaikka pienenä haaveena se on aina mielessä elänyt. 

Mutta ah, tavatapa joskus oikea satuprinsessa!

Muutama vuosi sitten sain kuulla, että Tampereen keskustassa on taikaportaali, jonka kautta ihan oikeat prinsessat saapuvat satujen maailmasta vierailemaan meidän maailmassamme!

Välähdyksiä arjesta

Voi hyvänen aika! Miten taas vierähtikin monta kuukautta kirjoittamatta tänne mitään?

Voi kyllä todellakin todeta eläväni niitä paljon puhuttuja ruuhkavuosia. Elämän rytmi on aivan toista kuin vuosi sitten samaan aikaan. 12-tuntiset työpäivät eivät ole edes mikään harvinaisuus - toisaalta vastapainoksi välillä olen sitten enemmän vapaalla. Vapaa-aika menee suurelta osin lasten ehdoilla. Haaveilen treffeistä mieheni kanssa kahden kesken. No, ehkä tässä vielä joku päivä saadaan onnistumaan sellainen muuallakin kuin kotisohvalla lasten jo nukkuessa.

Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että tässä elämäntilanteessa elokuvistakin tulee kuin tv-sarjoja. Harvaa leffaa saa kerralla katsottua kokonaan. Kevättalven urakaksi otettiin pitkästä aikaa eeppiset Taru sormusten herrasta elokuvien pidennetyt versiot. Reilut kaksi kuukautta siihen meni, että ne saatiin katsottua läpi. Oli ne vaan edelleen yhtä hyviä!

Blogivuosi 2021 (rakastan tilastoja)

Omat kuulumiset kirjasin edelliseen päivitykseen, mutta kiinnosti myös vähän katsoa, miten täällä blogissa meni viime vuosi. Muutenkin on ihan kiinnostavaa välillä vilkuilla bloggerin tilastoanalyysisivua.

Vuonna 2021 julkaisin 28 tekstiä.

  "Eihän tätä mun blogia kukaan lue" on perusoletukseni. Keskimäärin yksi teksti saakin noin 5-30 klikkausta. Mutta sitten on toki Google ja algoritmit. Viime vuoden klikkaussaldo onkin yllättäen n. 2450 klikkausta.

Klikatuimmaksi tekstiksi nousi lähes pelkillä marras-joulukuun klikkauksilla googlehakujen ansiosta joulukuussa 2020 kirjoittamani Monopoly Suklaan arvio. Hyvänä kakkosena elokuussa kirjoittamani käyntikokemus uudesta Skidipark -sisäleikkipuistosta. Päivitin kesällä myös vuosia sitten kirjoittamaani yhteisarviota Tampereen alueen sisäleikkipuistoista, koska se saa googlen ohjaamana tasaisesti klikkejä ympäri vuoden, tänäkin vuonna lähes sata.

Ajatuksia Halloweenista nousi listalla hyvin korkealle sijalle, koska isäni jakoi sen julkisena Facebookissa. Kuuden kärjestä löytyy lisäksi kaksi peliarviota, tosin lautapelejä.

20 kärjessä on vain yksi videopeliarvostelu: sijalla 17 kahden ensimmäisen Paw Patrol (Ryhmä Hau)  -pelin yhteisarvio. Muutenkin on kyllä tänä vuonna jäänyt videopelien arviointi aika vähälle. Alun perin perustin tämän blogin erityisesti videopeleistä kirjoittamista varten, mutta aika laajalla skaalalla peleistä ja muista oman elämänpiirin asioita tulee kirjoiteltua. Ensisijaisesti kirjoitan, koska pidän kirjoittamisesta. Aina plussaa, jos joku muukin näistä testeistä joskus saa jotain.

Facebookin puolella jakamistani teksteistä eniten kommentteja ja tykkäyksia aika luonnollisesti kirvoittivat oman elämäni henkilökohtaiset pohdinnat ja kuulumiset. Tutuilta tulee suullistakin palautetta välillä. Kiva aina kuulla, jos joku on jotain käynyt lukemassa. Netti on kuitenkin pullollaan tekstiä, kuvaa ja videota, joista valita.

Omat lempitekstini tältä vuodelta ovat Runo äidin haaveista sekä 5-vuotiaan toivepäivä. Halusin tallentaa muutaman välähdyksen kotiäitiarjesta. Vuosiin en ole runoja rustaillut, joten senkin puoleen nämä ovat poikkeus normaalista kirjoittelusta, mitä se normaali sitten ikinä tarkoittaakaan. Peliteksteistä mainittakoon nyt vaikka Donut County -pelin arvio.

 Nyt vain kohti uutta blogivuotta ja sen yli!

Top 6